Kanta-Espoon Kokoomus r.y.
LEHDISTÖTIEDOTE 4.10.2004
ESPOON KESKUKSEN ALUEKIRJASTON TOTEUTTAMINEN ON YKSI
ALUEEN KEHITTÄMISEN
MERKITTÄVIMMISTÄ KULMAKIVISTÄ - TILAOHJELMAA EI ENÄÄ SAA
SUPISTAA
Kaupunkikeskuksen kehittäminen, luottamuksen luominen
nykyisiin sekä
tuleviin yrityksiin ja kiinteistösijoittajiin ja nykyisiin
sekä tuleviin
asukkaisiin lähtee voimakkaasta kaupungin roolista alueen
kehittämisessä.
Espoon keskuksessa ollaan erinomaisessa vauhdissa, mikä on
suurelta osin
yleisten alueiden saneerauksen, Kuninkaantien lukion ja
uimahallin sekä
Espoonportin radanalituksen ja Kirkkokadun saneerauksen
ansiota. Espoon
keskuksen aluekirjastohanke on tarpeellinen jatko
kehitykselle. Osoituksena
em. hankkeiden vaikutuksesta on YIT:n ja HOK Elannon
mielenkiinto rakentaa
uusia kaupan tiloja kirjaston yhteyteen kaksinkertaistaen
Espoontorin
nykyisen kaupan tilojen määrän. Espoontorin
kauppakeskuksen omistaja
Citycon Oy on myös suunnittelemassa kauppakeskuksensa
laajentamista.
Kaupan ja asuntotuotannon mielenkiinto kirjaston
varassa
Ison Omenan ja Sellon kirjastojen menestys on osoittanut,
että kirjasto on
merkittävä vetovoimatekijä aluekeskuksessa. Ilman Espoon
keskuksen
aluekirjastoa ei kaupan tilojen lisäämiseen olisi
mielenkiintoa Espoon
keskuksessa eli noin 10000 kem2 liiketilaa jäisi
rakentamatta. Tästä yli
puolet sijaitsee kaupungin maalla.
Ilman toimivia julkisia ja kaupallisia palveluita ei
Espoon keskukseen ole
mielenkiintoa rakentaa vapaarahoitteisia asuntoja.
Suviniitylle on
suunniteltu noin 100000 kem2 asumista pääosin kaupungin
maalle.
Vaarana liian pienen, toimintaedellytyksiltään heikon
kirjaston
valmistuminen
Kulttuurilautakunta hyväksyi Espoon keskuksen
aluekirjaston
tarveselvityksen 28.3.2001. Kirjaston laajuus oli 4156
hym2 vastaten
mitoitukseltaan 64 hym2/ 1000 asukasta.
Kiinteistölautakunnan 2.9.2004 käsittelemä ja valmisteluun
palauttama
Espoon keskuksen aluekirjaston hankesuunnitelma on
laajuudeltaan 3360 hym2
vastaten mitoitukseltaan 53 hym2/ 1000 asukasta.
Hankesuunnittelun yhteydessä kirjaston yleisöpalvelutiloja
on supistettu
niin paljon, että tällä mitoituksella voidaan todeta
hankeen olevan
aluekirjaston tason alarajoilla, mutta kuitenkin vielä
toimiva.
Kaupunginkirjaston ja hankkeeseen sijoittuvan
kaupunginarkiston
henkilökunnalle osoitetaan yhteiset mm sosiaali- ja
siivoustilat, jolla
saavutetaan tilojen pinta-alasäästöä.
Espoon keskuksen aluekirjaston vertailua muihin
kirjastoihin
Keski-Espoon kirjastopalvelujen nykyinen tarjonta
mitattuna
yleisöpalvelutilojen pinta-alalla / alueen 1000 asukasta
kohden on
mitoitukseltaan 26 htm2 tai 22hym2/ 1000asukasta. Tilanne
on heikoin
Espoossa ja selkeästi alle Espoon keskimääräisen 68.5 htm2
tai 57 hym2/
1000 asukasta kohden laskettuna.
Espoon keskuksen aluekirjaston hankesuunnitelma 53 hym2/
1000
asukasta
Kirjasto Omena 58 hym2/ 1000 asukasta
Sello kirjasto 70 hym2/ 1000 asukasta
Keravan pääkirjasto 97 hym2/ 1000 asukasta.
Avattu 9/2003
Rauman pääkirjasto 97 hym2/ 1000 asukasta.
Avattu 1/2004
Kerava ja Rauma ovat asukasluvultaan Espoon keskuksen
alueen suuruusluokkaa
noin 35 000 asukasta.
Opetusministeriön suositus kirjastojen mitoitukseksi on
100 hym2 / 1000
asukasta.
------------------------------
Lisätietoja:
Veli-Pekka Mattila
puheenjohtaja, kulttuurilautakunnan jäsen
puh. 0400-618983
Tommi Laakso
sihteeri, kaupunginvaltuutettu
puh. 040-7722140