Heljä Misukka: Kouluja rakentamaan

Kymmeniä kouluja rakennetaan, peruskorjataan ja laajennetaan lähivuosina

Väestönkasvu on Espoossa Suomen korkeimpia, mikä on merkinnyt suurta haastetta koulurakentamiselle. Väestöennusteen mukaan viiden vuoden sisällä esimerkiksi alakoululaisten määrä lisääntyy noin tuhannella oppilaalla.

Kasvavien oppilasmäärien ohella tarvitaan koulutiloja uusille erityisryhmille ja maahanmuuttajaopetusta varten. Myös 6?vuotiaiden esiopetus siirtynee opetustoimen hallintaan jo ensi vuonna, ja sen vuoksi esiopetuksen tilatarve otetaan huomioon kaikissa uusissa koulurakennuksissa sekä mahdollisuuksien mukaan myös vanhojen koulujen perusparannuksissa. Esiopetuksen mukaantulo huomioidaan myös koulupihojen suunnittelussa ja rakentamisessa.

Kaiken tämän lisäksi laaja kieliohjelma, kielikylpyluokat sekä uudenlaiset työskentelytavat ja ryhmäjaot edellyttävät myös lisää opetustiloja ja nykyisten opetustilojen laadullista parantamista.

Panostus miljardiluokkaa

Espoossa onkin päätetty mittavasta koulurakennusohjelmasta lähivuosille, jolloin rakentamiseen panostetaan lähes 1,5 miljardia markkaa. 12 uutta koulua rakennetaan ja 17 peruskorjataan tai laajennetaan lähivuosina.

Koulurakennusohjelma laaditaan väestöennusteiden, asunto?ohjelman ja koulu? ja koulupiirikohtaisten oppilasennusteiden perusteella. Lisäksi käytetään koulutilatarpeiden ennakoinnissa kaavoitettujen alueiden asukasmitoituksia ja kaavoitusohjelmaa.

Koulutilaohjelma on siis päättäjien tärkeyslistan kärjessä. Se onkin hyvin perusteltua, sillä parhaillaankin joudutaan ottamaan opetuskäyttöön muita vähemmän tarkoituksenmukaisia tiloja, kuten parakkeja, erikoisluokkia ja opettajien asuntoja, joista muutenkin on pulaa. Tällaisissa tiloissa opiskelee noin 2500 espoolaista koululaista.

Monilla kouluilla on myös tarpeita peruskorjata vanhaa koulurakennusta. Peruskorjaushankkeissa kiireellisyys perustuu priorisointiin, erityisesti kosteusvaurioiden korjaamista kiirehditään.

Suurin tilanahtaus sijoittuu tällä hetkellä Niipperin, Latokaski-Nöykkiön, Kilon ja Lintuvaaran alueille, joille helpotusta on luvassa uusien rakennusten myötä ensi tai viimeistään sitä seuraavana vuonna.

Peruskorjauksia kiirehditään

Jos kaupunginvaltuuston marraskuussa 2000 hyväksymä vuosien 2001?2005 koulurakennusohjelma toteutuu, tulee Espooseen 7000 uutta oppilaspaikkaa vuoteen 2006 mennessä. Vaikeimmat vuodet ajoittuvat kuluvaan ja ensi vuoteen, ennen kuin investointiohjelma alkaa todella vaikuttaa ja tilapula helpottaa.

Suomenkielinen koulutuslautakunta on aiempien päätösten lisäksi tänä keväänä ehdottanut Matinlahden ja Revontulen koulujen peruskorjausten aikaistamista vuodella eli aloitettavaksi ensi vuonna. Yhtenä uutena hankkeena lautakunta ehdottaa Matinkylän lukion rakentamisen aloittamista vuonna 2005. Lopulliset päätökset uusista investoinneista tekee kaupunginvaltuusto syksyllä.

Heljä Misukka
Koulutuslautakunnan puheenjohtaja

Sisällysluettelo