Valtuustoinfo 11.6.2012

Alkukesän valtuustossa päätettiin Uudenmaan liiton perussopimuksen muuttamisesta, Opinmäen uudisrakennuksen hankesuunnitelman hyväksymisestä, Suomenlahdentien pohjoisen linjauksen mahdollistavasta FInnoonkartanonkaarteen asemakaavamuutoksen hyväksymisestä ja Länsimetron Matinkylä-Kivenlahti jatkeen hankesuunnitelman hyväksymisestä. Lisäksi meillä oli kesän kunniaksi koko joukko valtuustoaloitteita ja -kysymyksiä käsittelyssä. Uudenmaan liiton perussopimuksen muuttaminen Uudenmaan liiton hallitus oli esittänyt liiton jäsenkunnille perussopimuksen muuttamista siten, että liiton toimielinten kokoonpano ja edustuksellisuus…

Valtuustoinfo 12.9.2016

Valtuustoinfo 12.9.2016

”Kokouksen aluksi kaupunginjohtaja kertoi viimeisimmät tiedot ehdotuksesta sote- ja maakuntauudistuksen lainsäädännöksi. Keskeisenä huomiona oli kunnallisen itsehallinnon säilyminen vahvana, mutta resurssien siirtyminen valtiolle. Ehdotus huomioi myös huonosti suurten kaupunkien erityispiirteet. Tämä on johtanut pääkaupunkiseudun kaupunginjohtajien tekemään ehdotukseen erillisratkaisusta. (http://www.espoo.fi/fi-FI/Kaupunginjohtajilta_ehdotus_paakaupunkis(97848)) Infon jälkeen siirryttiin käsittelemään kokouksen tärkeintä asiaa, eli talousarviota vuodelle 2017. Aiheesta käytiin tuttuun tapaan erittäin pitkä…

Valtuustoinfo 13.06.2011

Olavi Louko Espoon kaupunginvaltuustossa tuomiolla Kevään viimeinen valtuuston kokous alkoi perinteisen kaavan mukaan kaupungin luottamustehtävävaaleilla. Valtuustoryhmissä päätetyt nimet nuijittiin rutiinilla. Tämän jälkeen käsiteltiin ajankohtaiset asemakaava-asiat. Varsinainen kokouksen pihvi oli Olavi Loukon lahjusrikkomustuomio ja siitä seuraavat mahdolliset toimenpiteet. Rikoslaki tuntee kolme nimikettä: lahjusrikkomus, lahjusrikos ja törkeä lahjusrikos. Loukon tuomio on siis näistä lievin mahdollinen. Itse asian…

Valtuustoinfo 14.11.2011

Suuri osa valtuuston kokouksen asiakohdista (3-8) käsitti täydennysvaaliasioita, jotka päätettiin yksimielisesti ehdotusten mukaisesti. Konsernipalveluiden palvelutuotantoon liittyvien toimintojen siirto keskushallinnosta palveluliiketoiminnan toimialalle ja keskushallinnon uudelleen organisointi ei myöskään aiheuttanut keskustelua, vaan hyväksyttiin yksimielisesti. Asiana on kysymys siitä, että konsernipalveluiden tulosyksikkö siirtyy nettobudjetoiduksi tulosyksiköksi palveluliiketoiminnan toimialalle 1.1.2012 alkaen. Vuoden 2012 aikana valmistellaan konsernipalveluiden liikelaitostaminen. Uudistuksen tarkoituksena on…

Valtuustoinfo 14.4.2014

Valtuustokokouksessa 14.4.2014 käsiteltyjä asioita ja päätöksiä Kaupungin tuki Espoon Kiekkoilun Tuki ry:lle Espoon Kiekkoilun Tuki ry:n tarkoituksena on jäsenseurojensa jääurheilun harrastusolosuhteiden ja kilpailutoiminnan kehittäminen ja ylläpitäminen toiminta-alueellaan. Yhdistys anoi kaupungilta omavelkaista takausta Vermo Areenan rakentamiselle kaupungin vuokratontille Perkkaalle. Enintään 15 000 000 euron suuruisen lainan saajana olisi Kiekkoilun Tuki ry. Laina-aika olisi enintään 20 vuotta…

Valtuustoinfo 15.8.2011

Kaupunginvaltuusto valitsi kaupunginhallituksen varajäseneksi Tiina Elon tilalle Mari Nevalaisen (Vihr.). Liikuntalautakunnan varsinaisen jäsenen Sari Mäen tilalle valittiin Kaija Kalliola (KD). Nuorisolautakunnan jäsenen Satu Raudasojan henkilökohtaiseksi varajäseneksi valittiin Nina Ramberg (Vihr.). Palveluliikelaitosten johtokunnan jäsenen Teemu Leppäsen henkilökohtaiseksi varajäseneksi valittiin Petri Suominen (Vihr.). Valtuuston turvallisuusohjelma vuosiksi 2011-2012 hyväksyttiin parin tunnin keskustelun jälkeen. Ohjelmaan on ansiokkaasti kerätty erilaisia…

Valtuustoinfo 16.10.2012

ONNEKSI OLKOON ESPOON UUDELLE JOHDOLLE! Toisinaan unohtuu, etteivät virkamiehet johda kaupunkia, vaan poliitikot. Sydämelliset onnittelut siis uudelle kaupunginhallituksen puheenjohtajalle Markus Torkille (kok.) sekä valtuuston ensimmäiselle varapuheenjohtajalle Tuija Kalpalalle (kok.)! Kausi on lyhyt, mutta loppuvuosi vaalien jälkeen on tunnetusti työläs ja kaoottinenkin, koska budjetti on kasattava niin kuin aina. Samaan aikaan käydään neuvotteluita ja vääntöjä vallanjaosta…

Valtuustoinfo 18.3.2013

Valtuuston kokouksessa näytti etukäteen olevan melko kevyt esityslista, eikä Blominmäen osayleiskaavan ja valtuustoaloitteen terveydenhoitopalveuista lisäksi suurempia kiistanaiheita ollut ilmassa. Kevyestäkin esityslistasta saatiin jutun juurta, mutta kotiin päästiin ennätysaikaisin – jo yhdeksältä! Kokouksen alkuun kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä esitteli tilanteen metropolialueen esiselvityksesta valtuustolle. Käytännössä ehdotuksessa oli kaksi laajempaa kokonaisuutta, joista toinen oli suurkunta kevyemmällä metropolihallinnolla ja toinen…

Valtuustoinfo 18.4.2011

Valtuustoinfo Espoon kaupunginvaltuustosta 18.04.2011 Espoon kaupunginvaltuusto palaveerasi heti seuraavana iltana eduskuntavaalien jälkeen. Pitäisi kai olla onnellinen vaalituloksesta, kun Kokoomus on ensimmäistä kertaa suurin, mutta valtakunnallisia tuloksia katsottaessa ainakin oma olo on kuitenkin hieman turta tai hämmentynyt.  Espoon tasolla voimme kuitenkin olla tyytyväisiä ja todeta tuloksista, että espoolaiseen, kokoomuslaiseen päätöksentekoon ollaan edelleen tyytyväisiä ja siihen luotetaan….

Valtuustoinfo 18.8.2014

Ennen valtuuston varsinaista kokousta kaupunginjohtaja Mäkelä esitteli valtion metropoli-työryhmältä saatuja tuloksia sekä metron jatko-osuuden uusia kaavoitustavoitteita. Kuntaliitosasioissa Espoon painopiste on kaupunginjohtajan mukaan edelleen Espoo-Kirkkonummi-Vihti-Kauniainen -kuntaliitoksen selvittämisessä, ei metropoli-kuntaliitoksessa. Valtion osuus metron jatko-osuuden (Matinkylä – Kivenlahti välillä) rahoituksesta on toimialajohtaja Loukon mukaan tulossa edellyttäen, että Espoon ja valtion välillä saadaan sovittua korotetuista kaavoitustavoitteista. Valtio vaatii 25%:n…

Valtuustoinfo 19.3.2012 ja valtuustoseminaari-info 15.3.

Valtuuston maanantain kokouksen olisi voinut esityslistan lyhyyden perusteella kuvitella sujuvan rivakasti. Alku näyttikin lupaavalta, kun Espoon Kruunulle myönnettiin 16 miljoonan euron lainoille takaus yksimielisesti. Siihen loppuivat kiireet. Matinkylä, Matinkartanonristi, asemakaavan ja asemakaavan muutoksen hyväksyminen keskustelutti valtuustoa melkein tunnin. Kaava hyväksyttiin palautuksesta ja hylkäyksestä käytyjen äänestysten jälkeen selvin luvuin. Tavoitteena on muuttaa osa asemakaavalla osoitetusta katualueesta…

Valtuustoinfo 19.5.2014

  Valtuusto valitsi kaupunginhallituksen esityksen mukaisesti sosiaali- ja terveyslautakunnan puheenjohtajan Johanna Värmälän (SDP) henkilökohtaiseksi varajäseneksi Hanne Hovin (SDP) tilalle Sari Turkan (SDP). Valtuusto valitsi opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan varhaiskasvatusjaoston jäsenen Janna Koiviston (Vihr.) henkilökohtaiseksi varajäseneksi Merja Puustisen (Vihr.) tilalle Rosa Puhakainen-Mattilan. (Vihr.). Valtuusto valitsi Kaupunginhallituksen esityksen mukaisesti palveluliikelaitosten johtokunnan jäseneksi Janne Mikkolan (Kok.) tilalle Sauli Solhagenin…

Valtuustoinfo 20.5.2013

Espoon kaupunginvaltuuston kokouksessa oli kaksi tärkeää asiaa – tilinpäätös ja metropolilausunto. Muilta osin ehdittiin käsitellä vain ne asiat, joista ei syntynyt keskustelua. Tilinpäätös Tilinpäätöksen vahvistaminen on pitkälti muodollisuus, mutta keskeistä on sen sijaan tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen synnyttämä keskustelu. Tarkastuslautakunta selostaa, miten valtuuston asettamat tavoitteet on saavutettu. Kaupungin menot kasvavat jälleen tuloja nopeammin. Tavallisen juustohöylä-säästämisen sijaan vain…

Valtuustoinfo 20.8.2012: Tapiolan keskusaltaaseen yleisöluistelukenttä ja suuri huoli lasten ja nuorten syrjäytymisestä

Reilun kahden kuukauden kesätauon jälkeen, on taas aika kerätä espoolaiset poliitikot valtuustosaliin.  Lokakuun tulevat kuntavaalit vauhdittavat keskustelua. Nyt jos koskaan on aika kerätä rohkeutta ja suunnata puhujanpönttöön laukomaan nokkelia lausahduksia. Tämän maanantai-illan parhaimmistoon pääsevät ehdottomasti vihreän valtuutetun mikrofoniin laulettu repliikki: ”Punasaappaat ostan kullalein, niillä tanssii kevein askelein..” sekä perussuomalaisen viittaus SDP:n K.A. Fagerholmiin: ”vain idiootti…

Valtuustoinfo 21.10.2013

Valtuuston kokouslistalla oli yhteensä 20 asiaa. Ohessa on vain keskeisimpien asiakohtien tarkastelua. Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman hyväksyminen Otsikkoasiaan liittyneessä noin 2 tunnin keskustelussa tuli luonnollisesti paljon puheenvuoroja – kukapa ei haluaisi olla lasten ja nuorten asialla. Useasta suusta todettiin suunnitelma tarpeelliseksi ilman sen lakisääteisyyttäkin. Kokoomuslaisten puheenvuoroissa todettiin myös se tosiasia, että aikuiset eivät pysty hoitamaan…

Valtuustoinfo 21.5.2012

Kaupunginvaltuuston kokous 21.5.2012: SUURIA LINJAUKSIA VUOSIKYMMENIKSI JA PALJON PIENTÄ Esityslistalla oli paljon mielenkiintoista – ylitse muiden vuoden 2011 arviointikertomus ja tilinpäätös sekä Keilaniemen tornitalojen ja Kehä I:n kattamisen asemakaava ja aiesopimus valtion kanssa Kehä I:n parantamisesta. Niistä enemmän seuraavassa. Vuoden 2011 arviointikertomus ja tilinpäätös sai osakseen kiitokset Harvoin näin kunnallisvaalivuonna kokoomuslainen saa osakseen poliittisesta roolistaan…

Sisällön loppu

Sisällön loppu