Espoossa arvovalinnat kohdallaan –lapset ja nuoret budjetin keskiössä

Kokoomuksen valtuutettu, opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan puheenjohtaja Sanna Lauslahti (kok.) on erittäin tyytyväinen neuvottelukunnan tekemiin lisäyksiin. Espoon valtuuston neuvottelutoimikunta sai juuri budjettineuvottelunsa päätökseen. – Päätös on selkeä arvovalinta satsata koulutukseen ja sivistykseen, sanoo Lauslahti. Neuvottelutoimikunta lisäsi 600 000 euroa erityisopetukseen ja avustajapalveluihin sekä 350 000 harrastustakuun toteuttamiseen. – On erittäin hyvä, että neuvottelutoimikunta otti asialistalleen eriarvoistumisen…

Framilla Tapiola -tapahtuman satoa

Espoon Kokoomuksen kaupunkiklubi järjesti yhteistyössä Tapiolan Kokoomuksen kanssa Framilla Tapiola -tilaisuuden Kino Tapiolassa, tiistai-iltana 28.5.2013 Ajankohtaisista asioista oli kertomassa Tapiolan kehittämisen projektijohtaja Antti Mäkinen, Länsimetron toimitusjohtaja Matti Kokkinen, liikennesuunnittelija Laura Sundell HSL:stä sekä kiinteistörahastojohtaja Kim Särs syksyllä avattavasta kauppakeskus Ainoasta. Tervehdyksen Tapiolan vainioille toi kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä, joka myös osallistui Tapiolan kasvattina vilkkaaseen keskusteluun. Espoon…

Framilla Tapiola -tapahtuman satoa

Espoon Kokoomuksen kaupunkiklubi järjesti yhteistyössä Tapiolan Kokoomuksen kanssa Framilla Tapiola -tilaisuuden Kino Tapiolassa, tiistai-iltana 28.5.2013 Ajankohtaisista asioista oli kertomassa Tapiolan kehittämisen projektijohtaja Antti Mäkinen, Länsimetron toimitusjohtaja Matti Kokkinen, liikennesuunnittelija Laura Sundell HSL:stä sekä kiinteistörahastojohtaja Kim Särs syksyllä avattavasta kauppakeskus Ainoasta. Tervehdyksen Tapiolan vainioille toi kaupunginjohtaja Jukka Mäkelä, joka myös osallistui Tapiolan kasvattina vilkkaaseen keskusteluun. Espoon…

Hae mukaan vaalitoimitsijaksi kevään 2023 eduskuntavaaleihin!

Hae mukaan vaalitoimitsijaksi kevään 2023 eduskuntavaaleihin!

Ilmoittautuminen vaalilautakuntiin, vaalitoimikuntiin ja kotiäänestyksen vaalitoimitsijoiksi on avattu! Perehdythän huolellisesti ohjeistukseen ennen ilmoittautumislomakkeen täyttämistä. Varmistat, että pystyt osallistumaan vaalilautakunnan, vaalitoimikunnan tai kotiäänestyksen vaalitoimitsijana tarvittavana ajankohtana.  Vuoden 2023 eduskuntavaalit toimitetaan sunnuntaina 2.4.2023 ja ennakkoäänestys 22.–28.3.2023 välisenä aikana. PYYDÄMME ILMOITTAUTUMISIA VIIMEISTÄÄN 4.11.2022, kiitos! ILMOITTAUTUMISLOMAKE Kuka voi hakea vaalitoimitsijaksi? Vaalikel­poinen Espoossa vaalilautakuntaan ja -toimikuntaan on jokainen, jonka kotikunta…

Haemme projektikoordinaattoria eduskuntavaalien ajaksi Olarin toimistoomme!

Haemme projektikoordinaattoria eduskuntavaalien ajaksi Olarin toimistoomme!

Haluatko osaksi energistä ja innostunutta työyhteisöä, näköalapaikan politiikan tekemiseen ja mahdollisuuden kehittyä ja oppia uutta järjestötyöstä? Uudenmaan Kokoomus yhdessä Espoon Kokoomuksen kanssa etsii joukkoonsa projektikoordinaattoria eduskuntavaalien ajaksi. Projektikoordinaattorin työhön kuuluu piirin jäsenyhdistysten toiminnan koordinointi, tapahtumatuotanto, sekä ja järjestö- ja vaalitoiminnan suunnittelu ja toteuttaminen. Työhön sisältyy myös kenttätoiminnan kehittämistä. Vaalien lähestyessä työ pitää sisällään pääosin vaalityötä. …

HOK-Elannon uusi edustajisto on valittu!

HOK-Elannon edustajiston vaaleissa äänesti kaikkiaan 153 495 asiakasomistajaa, kun vastaava määrä edellisissä vaaleissa oli 116 357. Äänestysaktiivisuus nousi 21,0 prosentista 26,0 prosenttiin. Mahdollisuutta äänestää internetin kautta käytti kaikkiaan 71 086 jäsentä eli 46,3 prosenttia äänestäneistä (40 204  ja 34,6 %). HOK-Elannon edustajiston 60 jäsentä on valittu. Jäsenistä 32 on naisia, 28 miehiä. Katso edustajiston kokoonpano> Espoon Kokoomuksen varsinaiset…

|

Kanta-Espoon Kokoomus ry:n kannanotto Espoon kaupungintalon säilyttämisestä ja peruskorjaamisesta

Kanta-Espoon kokoomus ry:n hallitus kannattaa Espoon kaupungintalon säilyttämistä ja peruskorjaamista osana Espoon keskuksen elinvoimaisuuden vahvistamista.  Kaupungintalon säilyttämistä tukevat sen kulttuurihistoriallinen merkitys Espoon historiassa, kokoontumistilojen vähyys Keski-Espoon alueella ja Espoon kaupungin tarinaan oleellisesti liittyvä kestävän kehityksen kehitysohjelmaan sitoutuminen. Kaupungintalon korjaaminen toisi lisäksi takaisin myös työtiloja kaupungin työntekijöille sekä kaupungin tarjoamille toiminnoille, muun muassa kaupunginhallitukselle ja vähentäisi…

Kokoomus jättää Espoossa täyden kuntavaalilistan

Kokoomus jättää Espoossa täyden kuntavaalilistan

Espoon Kokoomuksen hallituksen ylimääräisessä kokouksessa ma 27.2. täytettiin avoinna olevat paikat 112 ehdokkaan listalle. Kokoomus jättää siten täyden, sadankahdentoista erinomaisen ehdokkaan listan kevään kuntavaaleihin. 27.2.2017 nimetyt ehdokkaat: 1 Holst Jan 2 Kalima Taryne 3 Riihimäki Pekka 4 Roos Mia 5 Vilén Peppi 6 Yar Aria   Kaikki ehdokkaat  

Kokoomus suurin puolue Espoossa

Vaalit on käyty ja Kokoomus säilytti selvästi suurimman puolueen aseman Espossa. Suuret kiitokset äänestäjillemme ja lämpimät onnittelut valituille valtuutetuille. Myös ne, joita ei tällä kertaa valittu, tekivät yhdessä kampanjatiimiensä ja kokoomusaktiivien kanssa suuren työn, ja osa ehdolla olleista jatkaa työtään Espoon hyväksi erilaisissa luottamustehtävissä. Äänestysprosentti oli Espossa 60,1%, josta Kokoomuksen kannataus oli 33,7%. Koko maassa…

Kokoomuskaksikko: Eläkeläisten ostovoimasta huolehtiminen on reilua

Kokoomuskaksikko: Eläkeläisten ostovoimasta huolehtiminen on reilua

Valtionvarainministeri Orpon eilisen budjettiesityksen lähtökohtana on työnteon kannustavuuden lisääminen palkansaajien verotusta keventämällä. Kaikkien palkansaajien ansiotuloveroaste laskee puoli prosenttiyksikköä ensi vuonna.  Lisäksi budjettiesitys sisältää veronkevennyksen myös eläkeläisille.  –         Arvostamme Valtiovarainministeri Orpon tahtoa kohdistaa veronalennus myös eläkeläisille.  Tämä on Kokoomukselle erittäin tärkeä tavoite.  Eläkettä saavia tulee kohdella oikeudenmukaisesti. Budjettiesitys on esimerkki tästä. Sama 0,5 prosentin verokevennys tulee…

Kokoomuslaisia onnistumisia Espoossa

Haluatko:   Turvallisen kaupungin? Kokoomus on rakentanut sen. Espoo valittiin jo neljättä kertaa Suomen turvallisimmaksi kaupungiksi 2017. Suomen parhaat koulut? Olemme mahdollistaneet ne. Espoon lukiot ovat viime vuosina vakiinnuttaneet paikkansa valtakunnallisten vertailujen kärjessä, mikä vahvistaa niiden vetovoimaa. Espoossa on Suomen parhaat koulut sekä maailman parhaat koulupalvelut ja varhaiskasvatus . Kokoomus on aina painottanut koulutuksen merkitystä,…

Kutsu Espoon Kokoomuksen syyskokoukseen 26.10.2022 klo 18.00

Kutsu Espoon Kokoomuksen syyskokoukseen 26.10.2022 klo 18.00

Tervetuloa Espoon Kokoomuksen sääntömääräiseen syyskokoukseen Kauklahden Elä ja asu -seniorikeskukseen, Hansakartano 4, 02780 Espoo, kello 18.00. Valtakirjojen tarkastus alkaa klo 17.15. Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat, sekä esitys sääntömuutoksesta. Poliittisen tilannekatsauksen pitää kansanedustaja Kari Tolvanen. Tarkemmat ohjeet lähetetään yhdistyksille kokouskutsun yhteydessä. Lisätietoja: Jaana Aalto-Setälä, jaana.aalto-setala@kokoomus.fi, 0442312125 Tervetuloa syyskokoukseen!

Sisällön loppu

Sisällön loppu