Ollako vai eikö olla?

Itsenäisiä espoolaisia? Kyllä, ehdottomasti. Pääkaupunkiseudun yhdistämiskeskustelu herättää voimakkaita tunteita puolesta ja vastaan. Ongelmana keskustelussa onkin, että käytetään värittyneitä ja yksipuolisia väittämiä mm. alueellisesta epätasa-arvosta palveluiden saatavuudessa, toimeentuloeroista, segregaatiosta ja turvattomuudesta.

Suhteellisuudentaju tuntuu myös olevan kateissa. Tässä melkein unohtuu, että kuntarakenneuudistus on tuikitarpeellinen hanke, sillä keskimäärin Suomen kunnissa on muutama tuhat asukasta. Tällainen kunta ei millään muodoin kykene tuottamaan riittävän laadukkaita palveluja asukkailleen ilman mittavaa valtiontukea. Espoo muodostuu viidestä omaleimaisesta kaupunkikeskuksesta, joissa jokaisessa asukasmäärä on noin 50 000, eli kaupunki on jo itsessään moninkertaisesti keskikokoisen kunnan kokoinen.

Metropolialueen yhdistämisargumenttina on käytetty myös Helsingin seudun kansainvälisen kilpailukyvyn parantamista. Asiassa on myös toinen katsantokulma: pääkaupunkiseudun kilpailukyky syntyy osittain siitä, että suurten metropolikuntien välillä on jatkuvasti käynnissä tervehenkinen kilpailu, joka väistämättä kehittää hallintorakennetta ja toimintoja kustannustehokkaammiksi ja tuottavammiksi.

Kyllä kuntauudistuskeskustelu täytyy nyt aiheellisesti suunnata sinne, missä on kova tarve kehittää pienten huonosti voivien kuntien sillisalaatista Espoon mallin mukaisia elinvoimaisia ja tulevaisuuteen katsovia kuntia, joissa on hyvä elää – missä päin Suomea asuukin. Ehkä silloin jossain vaiheessa voidaan luopua käsitteestä ”syrjäseutu”, kun elämisen edellytykset ovat hyvät omalla kotiseudullakin – syrjässä valtatieltä.

Lisää tietoa kuntauudistuksesta