Missä EU, siellä mörkö

EU kieltää kaiken kivan, sallii kaiken myrkyllisen ja tappavan, päästää rikolliset maahan ilman tarkastuksia ja vaikeuttaa ihan vain kiusallaan kansalaisten elämää – kaikkihan tämän tietävät.

Uusimpana esimerkkinä tästä on suurin otsikoin uutisoitu tuore asia: ”EU kieltää ilmapallon puhaltamisen ja vappupillit lapsilta” (mm. Ilta-Sanomat ja Aamulehti). Eurooppanuorten puheenjohtaja Matti Niemi kirjoitti asiasta oivallisen analyysin otsikolla ”Halpaa EU-populismia ilmapalloilla”. Illemmalla lehdistökin oli jo osannut korjata otsikkonsa oikeanlaisiksi pienen journalistisen reflektoinnin tuloksena: alle 8-vuotiaiden ei suositella puhaltavan palloja yksinään, koska ihan oikea tukehtumisriski on olemassa.

Lisäksi tällä kyseisellä direktiivillä pyritään saamaan leluturvallisuus Euroopassa paremmalle tolalle ja harmonisoimaan esimerkiksi kiinalaisten valmistajien lelujen laatua ja turvallisuutta. Tämä nyt ei tietenkään tullut kellekään mieleen pääotsikkona, koska miltä olisi kuulostanut esimerkiksi ”EU pyrkii vähentämään lasten syöpäriskiä” tai ”EU säätelee kiinalaisten lelujen turvallisuutta”. Ei ole aivan yhtä raflaavaa kuin pallojen ja pillien riistäminen pieniltä lapsilta, myönnän.

Mutta mistä tämä ilmiö oikeasti kertoo? Miksi olemme taipuvaisia uskomaan kaiken pahan olevan kotoisin unionista?

Uskon asian liittyvän puhtaasti tietämättömyyteen ja nurkkakuntaiseen vieraan pelkoon, jotka käsi kädessä tuntuvat aiheuttavan ongelmia suhtautumisessa vähän muihinkin asioihin kuin pelkästään Euroopan unioniin. Melkein jokainen ihminen, joka tutustuu EU-päätöksentekoon paremmin, osaa suhtautua raflaaviin otsikoihin vähintäänkin epäillen.

Ongelmana on vain se, ettei ketään oikeastaan tunnu kiinnostavan Suomessa tuo EU-päässä tehtävä lainsäädäntö ja silloin kun siitä uutisoidaan, niin asiaa on lähes aina väännelty tai käännelty ja unohdettu se alkuperäinen idea jonnekin matkan varrelle. Niin kuin nyt tässäkin. Ja kun ketään ei kiinnosta, eikä EU-päätöksenteko ole mediaseksikästä, niin kuka hullu sitä nyt itsekseen kiinnostuisi ottamaan selvää asioiden todellisesta laidasta? On paljon hauskempaa huudella kurkuista ja palloista kuin uutisoida unionin pyrkivän harmonisoivan käytäntöjä kustannustehokkuuden tai turvallisuuden vuoksi.

Hauskaahan tässä on se, että ”EU” ei päätä mistään – jäsenmaat ja niistä valitut edustajat päättävät. EU ei ole mikään kasvoton mörkö, joka säätää mielivaltaisesti säädöksiä kansalaistensa kiusaksi. EU:n päätöksenteossa oikeastaan ainoa jäsenmaista riippumaton elin on säädökset valmisteleva ja lakien täytäntöönpanoa valvova komissio. Euroopan unionin neuvosto ja parlamentti vastaavat kuitenkin säädösten vahvistamisesta ja niillä on oikeus myös muokata niiden sisältöä ja molemmat elimet koostuvat pääsääntöisesti eurokansalaisten valitsemista poliitikoista. Europarlamentaarikot valitaan jäsenmaista suorilla vaaleilla ja neuvoston ministerit ovat kansallisten hallitusten edustajia – molempien jäsenet ovat siis vastuussa omille kansalaisilleen EU-tasolla tehdyistä päätöksistä. Rajusti yksinkertaistettuna siis EU ehdottaa ja jäsenmaat päättävät.

Lainsäädännöstämme yhä suurempi osa tulee unionin kautta tulevaisuudessa. Mielestäni kannattaisi ehkä kiinnostua asioista jo pikku hiljaa.