2 Comments

  1. Kuntauudistuksesta

    Kannatan sitä, koska se antaa monia mahdollisuuksia uudistaa ja tehostaa palveluita ja palveluiden tasokkuutta sekä saatavuutta. Oppositio on nähnyt ja ainakin halunnut markkinoida varsin negatiivista kantaansa siten, että kyse olisi palveluiden keskittämisestä uuden kunnan keskukseen. On selvää, että kuntapalveluita on hyvin monenlaisia. Jotkin toiminnot on syytäkin keskittää yhteen paikkaan, mutta toisaalta on myös palveluita, joita voidaan suuremman kunnan puitteissa hajauttaa paremmin saataviksi. On myös mahdollista, että jokin palvelu sijaitsisi kokonaan vieraan kunnan alueella siten, että palvelun tilat ovat jossakin rakennuksessa, joka sijaitsee muun kunnan alueella eli siis kunta omistaa rakennuksen vieraan kunnan alueella tai on siinä rakennuksessa jokin omistajan vuokralaisena.
    On myös olemassa erilaisia ääripäitä, kuten esimerkiksi Sodankylä ja pääkaupunkiseutu. Mielestäni hyvin harvaanasuttu iso kunta, kuten Sodankylä tarvitsee oman persoonallisen järjestelynsä esim. palveluautoineen ja toisaalta pääkaupunkiseutu on oma tapauksensa. En usko, että Helsingin, Espoon ja Vantaan yhdistämisestä saataisiin suurta hyötyä, ainakaan kaikissa kunnallisissa palveluissa. Espoo esimerkiksi sopisi pikemminkin yhdistettäväksi länteen päin, esim Kirkkonummen kanssa. Suosittelen autoilua Kirkkonummen metsäalueilla – huomaatte, että siellä on paljon hylättyjä syrjäalueita.

Ota kantaa