Uuden puheenjohtajan mietteitä
Ensinnäkin haluan kiittää saamastani luottamuksesta. Haluan olla luottamuksenne arvoinen. Kiitoksia ansaitsevat myös muut ehdokkaat hyvästä ”kilpailuhengestä”. Puolueemme kannalta on aina parempi, että ehdokkaita on tarjolla paikkoihin.
Meillä on hyvä lähtökohdat lähteä eteenpäin. Edelliset puheenjohtajat ovat tehneet hyvää työtä ja meillä on erinomainen hallitus ja aktiivisia jäseniä järjestöissämme sekä uusi osaava valtuustoryhmä.
Näen tärkeänä, että seuraavina vuosina vahvistamme Espoon Kokoomuksen asemaa niin valtakunnallisena kuin alueellisena vaikuttajana. Siinä työssä on tärkeää, että saamme nostettua jäsenmääräämme ja kannatustamme.
Meillä on ollut jo pitkään matalan kynnyksen klubitoimintaa. Klubitoiminnan hienous on ollut, että sen kautta toimintaamme on voinut tulla mukaan matalan kynnyksen kautta. Näkisin tärkeäksi, että nostaisimme klubitoiminnan yhdeksi kuntalaisiin näkyväksi keskusteluareenaksi nykyistä vahvemmin. Espoon viiden ohjelman käynnistyessä klubien kautta voisi kerätä kansalaisten ajatuksia.
Monet jäsenistämme ovat mukana juuri sen takia, että haluavat vaikuttaa kotikuntansa asioihin. Toivon, että voimme lisätä valtuustoryhmän ja jäsenistömme välistä vuoropuhelua.
Avoimuus. Yhdessä tekeminen. Positiivinen tekemisen meininki. Ne kantavat pitkälle. Rakennetaan yhdessä omaa kotikaupunkiamme vielä paremmaksi paikaksi asua ja elää.