Framilla: Espoo tarina – kolme kaupunginjohtajaa 15.10.2013

Pekka Löyttyniemi 1985–1995
Marketta Kokkonen 1995–2010
Jukka Mäkelä 2011–

Tänä vuonna on monta aihetta juhlaan: Espoo täyttää 555 vuotta, Tapiolan ”isän”, Heikki von Hertzenin syntymästä on kulunut 100 vuotta ja Tapiolan seurakunta on hieman yli 50-vuotias. Seurakunnan historiikista (Uolevi Itkonen, Tapiola, seurakunta Espoossa) löytyy monia mielenkiintoisia tietoja.

Espoo on perustettu vuonna 1458, kun ensimmäinen pappi, Henricus, siirtyi Espooseen Kirkkonummelta. Valtakuntaa kutsuttiin tuolloin Itämaaksi. Yhteinen veronmaksu Kirkkonummen kanssa päättyi vasta vuonna 1492. Verot maksettiin tuolloin Turun pappisyhdistykselle. Veron määrä oli kuusi tynnyrillistä voita. Keskeinen valtaväylä oli Espoon läpi kulkeva Kuninkaantie. Sitä pitkin kulkivat Jumalan sana, sota ja rauha sekä posti.  Myös Espoon kartanolla oli tärkeä roolinsa tulevan kaupungin kehitykselle. Suomen herttuakunta oli ensimmäinen perustettu maa Kalmarin unionin alueella. Suomen herttuakunta itsenäistyi 6. marraskuuta 1457. Sen pääkaupunkina toimii Turku.

Espoon vaakunassa onkin sen vuoksi sen ajan nopeaa liikennettä kuvaava hevosenkenkä ja herttuan kruunu.

Ensimmäiset 500 vuotta olivat Espoon historiassa rauhaisaa kehityksen aikaa. Valtaväestön kieli oli ruotsi. Kasvu alkoi voimakkaasti 19.9.1944 sodan päättymisen jälkeen, kun Espoon 14 422 asukkaan lisäksi paikkakunnalle asutettiin 4000 siirtolaista, evakkoa. Porkkala määrättiin Neuvostoliiton vuokra-alueeksi ja se vaikeutti kulkemista länteen. Väestö kasvoi kerralla suuremmaksi kuin koko aikana Espoossa maailmansotien välillä. Suomenkielistä väestöä olikin jo vuonna 1950 selvä enemmistö ja vuonna 1953 valtuuston kieleksi vaihtui suomi. Vasemmistolla oli valtuustossa enemmistö ja tuona aikana Espoo sai maineen: Suomen ristiriitaisin kunta”.

Sodan jälkeen perustettiin Väestöliitto ja Asuntosäätiö vuonna 1951. Tavoitteena oli ihanteellisen puutarhakaupungin luominen Tapiolaan lievittämään sodan jälkeistä asuntopulaa. Asuntosäätiön hallituksen puheenjohtajana oli Heikki von Hertzen ja hallituksen jäsenenä mm. Arvo Ylppö. Tavoitteena oli luoda lapsiystävällinen kaupunki, kuin läpileikkaus Suomesta. Tapiolan rakentaminen alkoi vuonna 1953. Puutarhakaupungin rakentamisen tuloksena syntyi myös asukkaiden vahva itsetunto, Tapiolan henki.

Otaniemessä sen sijaan oli vallalla teekkarihenki teekkaritempauksineen. Tutuksi tuli mm. Jämeräpartainen insinööri. Teekkareiden talkoovoimin siirrettiin mm. pommituksissa vaurioituneen Neuvostoliiton lähetystön raunioista 800 000 tiiltä Otaniemeen teekkarikylän rakentamista varten. Jo vuonna 1952 silloinen teekkarikylä toimi olympialaisten olympiakylänä. Teknillisen korkeakoulun päärakennus valmistui syksyllä vuonna 1964. Näistä ajoista alkaen Espoossa on ollut korkeaa teknologista osaamista.

Espoon jakaminen ei ole uusi asia. Jo vuonna 1928 Sisäasiainministeriö teetti  selvityksen Espoon osien liittämisestä Helsinkiin. Selvitysmies Yrjö Harvia jätti mietintönsä 8 vuotta myöhemmin, vuonna 1936. Tarkoitus oli liittää Helsinkiin Otaniemi, Björkvik (nykyiset Tapiola ja Westend) sekä Leppävaara ja Kilo. Mäkkylä, Lintuvaara ja Laajalahti olisivat muodostaneet sen jälkeen Espoon kauppalan. Espoon valtuusto kuitenkin hylkäsi liitoksen yksimielisesti vuonna 1941. Sitten sota keskeytti liitosselvitykset, kun ratkottavaksi tulivat suuremmat rajahuolet.

Seuraava Sisäasiainministeriön käynnistämä selvitys tehtiin vuonna 1947 Espoon jakamisesta. Selvitysmies Otto Larman mukaan ”Liitos on katsottu ajankohtaiseksi.” Selvityksen perusteella Helsinkiin olisi aikaisemman ehdotuksen mukaisten alueiden lisäksi liitetty myös Jupperi, Laaksolahti, Viherlaakso ja Mankkaa. Jakamiselta kuitenkin vältyttiin.

Seuraavan selvityksen teki valtioneuvoston vuonna 1961 asettama selvitysmies Eino Österman. Tehty esitys ei valtioneuvostoa tyydyttänyt ja selvitysmieheksi valittiin jälleen Otto Larma, joka jälleen esitti kantanaan, että Helsinkiin liitettäisiin Leppävaara, Lintuvaara, Mäkkylä ja Pohjois-Laajalahti. Muut osat Espoosta olisivat muodostaneet kauppalan. Tältäkin liitokselta vältyttiin ja Espoosta tuli kauppala vuonna 1963.

Jakopiina jatkui aina 1970-luvulle asti. L.O. Johanssonin selvitys Leppävaaran, Lintuvaaran, Mäkkylän ja Pohjois-Laajalahden liittämisestä valmistui vuonna 1971. Sekin kuitenkin tyrmättiin. Espoosta tuli kaupunki 1.1.1972.

Ja parhaillaan on käynnissä jälleen kuntaliitosselvitys. Ei siis mitään uutta auringon alla.

Vaikka vuoden 1948 kunnallislaki edellytti kunnanjohtajan valintaa, ei silloinen kunnanhallituksen puheenjohtaja Karl af Heurlin  (1957-62) ollut halukas tuomaan valtuustolle esitystä kunnanjohtajan palkkaamisesta. Vasta Lääninhallituksen määräyksellä asiaa ryhdyttiin valmistelemaan. Kesti jonkin aikaa ennen kuin päästiin yksituumaisuuteen siitä minkälainen pätevyysvaatimus ko. tehtävään tulee asettaa.

Kunnanjohtajaksi valittiin Arvi E. Heiskanen kesäkuussa 1962. Hän hoiti virkaa vain 8 kuukautta ja erosi kyllästyneenä ”ailahteleviin kunnallispamppuihin”. Seuravaksi kunnanjohtajaksi valittiin varatuomari Teppo Tiihonen, joka hoiti virkaa yli 20 vuotta, aina vuoteen 1985 asti.

Pekka Löyttyniemi otti esiin omassa puheenvuorossaan merkittävinä asioina Teknillisen korkeakoulun siirtymisen Otaniemeen, Tapiolan puutarhakaupungin rakentamisen ja aluekeskusten muodostumisen. Perustavaa laatua olevat ratkaisut aluekeskuksista oli tehty jo Teppo Tiihosen kaudella. Uutta olivat myös aluerakentamissopimukset. Niiden avulla saatiin kasvavasta kaupungista ”valmiin tuntuinen”, vaikka rakentaminen koko ajan jatkuikin. Päiväkoteja rakennettiin yli sata, kaksi suurta sairaalaa: Jorvi ja Puolarmetsä sekä ammattikorkeakoulut.

Marketta Kokkonen astui kaupunginjohtajan virkaan keskellä 1990-luvun lamaa. Työttömyysprosentti oli tuolloin yli 15%. Hänen 15-vuotisen kautensa aikana Espooseen tuli 60 000 asukasta lisää, Luotiin 40 000 uutta työpaikkaa ja 6000 uutta yritystä, rakennettiin 35 000 uutta asuntoa. Liikennehankkeista hänen kaudelleen asettuvat Kaupunkirata, Kehä II:n rakentaminen, Kehä III rampit, Kehä I:n parantamistyöt ja metro.

Strategian luominen ja yritystoiminnan edistäminen olivat leimallisia ja merkittäviä hankkeita. Otaniemen T3 (tiede – taide- talous) hankkeen kehitys, Iso Omena- ja Sello-hankkeet sekä Entresse ovat osoituksia uudenlaisesta PPP (public privat -partnership) ajattelusta.

Kaupunki on talouden ja hallinnon lisäksi myös kulttuuria. Espoon Hiippakunnan perustaminen on arvokas asia. Samoin Emman synty.

Espoo onkin ollut edelläkävijänä kansainvälistymisessä, PPP-malleissa ja pystynyt hyvin pitämään asemansa ja kehittymään muuttuvassa toimintaympäristössä. Tulevaisuus pohjautuu aikaisemmin tehtyihin päätöksiin ja niiden tuloksiin. Kiitos niistä kuuluu aikakautensa visionäärisille johtajille ja päättäjille.

Jotta Espoon menestys myös tulevaisuudessa on turvattu, työ jatkuu Espoon uuden strategian – Espoo tarinan – myötä, Espoon viidennen kaupunginjohtajan, Jukka Mäkelän johdolla.