Partioita ja partioita

Tällä hetkellä ihmisiä puhuttavat katupartiot, joita joku on perustanut varmistamaan kantasuomalaisten turvallisuutta parantamaan. Koska katupartioiden jäsenten taustat ja itse itselle annettu toimeksianto pelottavat, on ainakin äänekkäimmät tyrmistyneet näistä partioista. Ja jos poliitikko ei ole riittävän selväsanaisesti tuominnut partioita, on myrsky vesilasissa valmis.

Itse suhtaudun lähtökohtaisesti positiivisesti kaikkeen kansalaisten toimeliaisuuteen. Keskustelin aiheesta demarikaverini kanssa ja turhautuneena hänelle totesinkin, että voi olla vaikeaa demarille hyväksyä työtä, josta ei saa TESin mukaista palkkaa, ja jossa luottamusmiestäkään ole saatavilla. Jokaiselle pitäisi olla sanomattakin selvää, ettei katujen tarkkailua voi kieltää – vaikka joskus ehkä tekisikin mieli joidenkin kohdalla – ja että tarkkailijan oikeudet rajoittuvat siihen kuin mihin tavanomaisen kansalaisen oikeudet rajoittuvat.

Suomessahan on ollut erinäisiä katupartioita jo kauan sitten. Eniten ehkä koulujen lopettamisen aikaan, jolloin juopuneita lapsia haalitaan selviämisasemille. Jotkut sosiaalitoimet tekevät etsivätyötä. Itse liikun toisinaan Espoon Keskuksessa. Vaikka siellä virkavalta viihtyy viikonloppuiltaisin melkoisin hyvin, ei varmaan olisi yhtään pahitteeksi olisi, jos siellä jokin muukin kävisi katsomassa juopuneiden perään.

Toki pieni hälytyskello pitää soida, jos erityisen paljon rikoksista tuomittuja alkaa partioida kaduilla tehtävänään turvapaikanhakijoiden paimentaminen – ja samaan aikaan iloita, että ovat keksineet laillista ja mielekästä tekemistä. Mieluummin näkisin kadulla vaikkapa partiolaisia. 🙂 Kuitenkin pelkään, että kärpäsestä on tullut härkänen, ja että partioita ei todellisuudessa erityisemmin kadulla näy ja että keskustelu aiheesta on saanut käsittämättömät mittasuhteet reaalimaailmaan suhteutettuna.