Espoon kaupunkikuvaan vivahteikkuutta
Espoon kaupungin eri osista saatava persoonallisia
Espoon kaupungin kehitys on ennennäkemätöntä ja näillä näkymin kasvu jatkuu samanlaisena vielä pitkään.
Metroasemien seudut on saatava rakennettua melko nopeasti, jotta pian avautuvalle metrolle saadaan runsaasti käyttäjiä. Vaikka rakentamisella on kiire, on tärkeää, että metroasemien seuduista saadaan viihtyisiä, esteettisiä ja toisistaan erottuvia. Nämä seudut tulevat olemaan Espoon kaupunkikuvan kannalta erittäin tärkeitä!
Tällainen persoonallinen rakentaminen ei ole aina ollut onnistunutta viime vuosina ja Espoota on moitittu siitä. On valitettu, että Espoossa on liikaa yhtenäistä rakennusmassaa.
Kaikkien kaupunkimaisten alueiden ei tarvitse olla kuin Matinkylä, täynnä samankorkuisia neliömäisiä taloja.
Historialliset tärkeät, herkät alueet ovat myös tärkeitä, jotta alueiden yleisilme säilyy ja kohentuu. Kaupunkisuunnittelulautakunta voi ottaa tällaisissa kohteissa kuten myös metrokeskusten suunnittelussa enemmän ohjakset käsiinsä pakottavien rakennusmääräysten suhteen, jotta tulos on kaupunkisuunnittelun tahtoa vastaava ja havainnekuvien kaltainen.
Kaupunkisuunnittelulautakunnassa olemme kiinnittäneet asiaan huomiota ja palauttaneet kaavoja usein uuteen valmisteluun.
Espoon valtuusto hyväksyi vuoden 2015 lopulla Espoon kulttuuriohjelman. Siinä on muunmuassa prosenttisääntö, jonka mukaan hankkeen rahoituksessa prosentti voidaan laittaa kulttuuriin ja taiteeseen rakennettavan alueen elävöittämiseksi. Muotoja ja materiaaleja voi käyttää rakennuksiin tässä tarkoituksessa tai näkyviä taideteoksia voi tuoda keskustoihin. Taide tässä tarkoituksessa tukee asuinalueiden omaleimaisuutta.
Nämä asiat on saatava käytäntöön, ennen kuin on liian myöhäistä!