Espoo voi erottautua autoilumyönteisenä kaupunkina
Espoo voi erottautua autoilumyönteisenä kaupunkina
Jälleen kerran olemme saaneet seurata naapurikaupunkimme autoilukielteistä propagandaa valtakunnan suurimmasta sanomalehdestä. Tanskalaista arkkitehtiä Jan Gehliä käsittelevästä kirjoituksesta käy ilmi, että kyseisellä herralla on ollut melkoinen vaikutus Helsingin kaupunkisuunnitteluun. Hänen mielestään 1900-luvun puolivälin jälkeen kaupunkisuunnittelijat ovat unohtaneet ihmisen.
On ihan ok, että Gehl on kiinnittänyt huomiota katujen väliseen tilaan ja ”tuonut kadut uudestaan ihmisten ulottuville”. Näinhän täytyykin olla kaupunkien keskusta-alueilla, jotka täytyy suunnitella viihtyisyyden ehdoilla.
Hänen seuraava lauseensa kalskahtaa kuitenkin vaaralliselta: ”Autot olivat hyvä keksintö villiin länteen, mutta huono kaupunkiin”. Useimmat meistä eivät varmastikaan ole hänen kanssaan samaa mieltä, ja lienekö hän edes ajatellut tuon sanoessaan vähemmän tiiviitä kaupunkeja kuten Espoo.
Ehkä hän ei myöskään ajatellut, että autoissa kulkee IHMISIÄ, päämääränään matkustaa joustavasti ja sääsuojatusti.
Espoo on ja tulee olemaan kaupunkirakenteeltaan sellainen, että jokaisen lähellä ei voi olla ratikka- tai bussipysäkkiä viemässä nopeasti pisteestä A pisteeseen B. Polkupyöräkään ei ole ratkaisu liikennesuunnittelussa kaupungissa, jossa on ankara ilmasto puolet vuodesta ja paljon korkeuseroja. Tasaisista, lempeämmän ilmaston omaavista maista ei voi tuoda polkupyöräideologiaa tällaiseen paikkaan. Me emme voi elää utopian mukaan. Kannattaa myös huomioida, että polkupyöräilyn esimerkkimaassa Hollannissa luodaan uusia kaupunkeja jopa suuremmalla pysäköintipaikkamäärällä kuin Espoossa! Syy on se, että kaupunkilaiset tarvitsevat autoa menoihinsa kaupungin ulkopuolella ja myös vaativat tarpeeksi pysäköintipaikkoja.
Olisi kiva kysyä Gehliltä lähteekö hän bussilla mökilleen, harrastuksiin tai sukulaistensa luo.
Haluan olla vaikuttamassa siihen, että auto pidetään vahvasti mukana Espoon kaupunkisuunnittelussa, kaiken muun ohella, viihtyisää, esteettistä ja elinvoimaista kaupunkia luoden.
Ulla Palomäki
Kaupunginvaltuutettu (Kok)
Kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen
Kuntavaaliehdokas
Todella hyvä olen ehdottomasti samaa mieltä