Jääskeläinen
Kari

Toimitusjohtaja, KTM

Westend

s. 1963

040 501 7627

kari.jaaskelainen@helbus.fi

Olen yksityisen kauppakorkeakoulun HELBUS Helsinki School of Businessin (www.helbus.f) toimitusjohtaja. Perustin HELBUSin 2012 yhdessä isäni Veikko Jääskeläisen kanssa. (Veikko on eläkkeellä Helsingin kauppakorkeakoulun (nykyisin Aalto) rehtorin virasta.)

Start-up yrittäjyyttä jo 1980 luvulta
Olen ollut yrittäjä lähes 30 vuotta. Olen mm. auttanut keksijöitä ja start-uppeja löytämään ensimmäisiä asiakkaita uusille tuotteilleen. Olen vetänyt noin 200 hanketta, joissa myin kaikkea mahdollista esimerkiksi lasereista design juomalaseihin.

Kauppatieteiden maisteri ja taiteen tohtori
Opiskelin ensin kauppatieteiden maisteriksi Helsingin kauppakorkeakoulussa ja sitten vielä taiteen maisteriksi ja taiteen tohtoriksi Taideteollisessa korkeakoulussa. Pääaineita Taikissa olivat elokuvatuotanto ja digitaalinen media.

Pitkäjänteinen ja numero-ohjautuva
Pitkäjänteisyyttä ja periksiantamattomuuttani kuvaa harrastukseni maratonjuoksu. Olen tähän mennessä juossut 140 täyden matkan maratonia ja aktiivisimpana aikanani onnistuin juoksemaan 60 maratonia yhden vuoden aikana.

Maratonjuoksu on opettanut minulle elämäohjeeni: ”Success is just on the other side of feeling uncomfortable.” Eli saadakseen tärkeitä asioita maaliin, joutuu yleensä sietämään hiukan epämukavuutta.

Haukilahti – Westend – Matinkylä – Olari – Tapiola
Olen asunut pääosan elämästäni Haukilahdessa, Westendissä ja Tapiolassa. Näiden lisäksi kävin koulua Matinkylässä ja Olarissa. Ajan mielelläni erityisesti näiden kaupunginosien asiaa Espoon valtuustossa.

Tavoitteitani valtuustossa ovat:

Säilyttää veroprosentti nykyisellään
Hillitä Espoon velkaantumista
Puolustaa yksityisautoilua
Palauttaa bussilinjoja sinne missä Metro heikensi yhteyksiä
Edistää yksityisten koulutus- ja terveyspalvelujen käyttöä