Kilpijoki
Kerttu-Liisa

DI, ryhmäliikuntaohjaaja

Tapiola

s. 1982

0503598923

kee@keekilpijoki.fi

Olen 38-vuotias äiti, yrittäjä ja tekijänainen Tapiolasta. Lähden mukaan vaaleihin ja politiikkaan all in -periaatteella eli tavoitteeni on tehdä tästä päivätyö ja tulla valituksi myös kansanedustajaksi 2023. En aio siis harrastella politiikkaa vaan haluan todella vaikuttaa asioihin ja laittaa niitä tapahtumaan. Olen luvannut itselleni tekeväni kaikkeni, jotta lapseni saisivat kasvaa ja elää parhaassa mahdollisessa Suomessa.

Olen ohjannut ryhmäliikuntaa sivutyönäni mm. Esportilla, Fressillä ja Unisportilla 16 vuoden ajan. Liikunta on myös yksi kampanjani ydinteemoista: haluan kunnan mahdollistavan liikunnallisen elämäntavan kaikille mm. lähiliikuntapaikkojen, kuntoportaiden ja matalan kynnyksen ohjattujen ryhmien muodossa. Asuinpaikka, tulotaso tai ikä ei saa olla este liikunnalliselle elämäntavalle.

Suomessa tulisi sekä kunta- että valtakunnallisella tasolla tehdä #tulevaisuuspolitiikkaa eli kaikissa päätöksissä tulee ottaa lasten ja nuorten etu huomioon. Perusopetuksesta ja varhaiskasvatuksesta ei pidä säästää. Elinvoimainen kunta syntyy, kun panostetaan perheisiin ja yrityksiin. Yrittämisen pitää olla helppoa ja kannattavaa eikä varsinkaan pk-yrityksiä tule rasittaa liiallisella verotuksella. Vastustan muutenkin verojen korotusta, koska se syö ostovoimaa ja näivettää kuntaa. Etsitään mieluummin kestäviä ratkaisuja tehdä asiat paremmin ja tehokkaammin.

Miksi minua kannattaa äänestää? Olen perusfiksu ja suhtaudun asioihin intohimolla. Osaan tehdä päätöksiä ja viedä asioita eteenpäin. Vaikka olen ensikertalainen, opin nopeasti. Mutta ennen kaikkea rakastan Espoota ja haluan olla mukana tekemässä tästä Suomen parasta kuntaa.