Paukkeri Sini

733

Paukkeri
Sini

Opiskelija, pyörätuolikelaaja

Leppävaara

s. 2001

Olen Sini Paukkeri, 19-vuotias Leppävaarassa asuva espoolainen. Muutin Espooseen vuonna 2017, kun pääsin opiskelemaan Helsingin Mäkelänrinteen lukioon ja pieni kaksio, jossa asustan sekä koko kaupunki, on vuosien varrella muotoutunut minulle kodiksi. Lukio alkaa olla neljän vuoden puristuksen jälkeen maalisuoralla, mutta kauas en ole lähdössä jatkossakaan opiskelemaan. Politiikkaan päädyin mukaan sattumalta, kun päätin asettua ehdolle tämän kevään kuntavaaleissa. Aikaisempaa poliittista kokemusta ei juurikaan ole, mutta olen innokas oppimaan koko ajan lisää ja hyödyntämään tietojani ja ajatuksiani Espoon kehittämisessä entistä paremmaksi kaupungiksi.

Luonteeltani olen räväkkä ja energinen persoona, jolta löytyy aina uusia ideoita ja ajatuksia. Olen aina pyrkinyt kehittämään itseäni ja nyt haluan siirtää tämän luonteenpiirteen siihen, että voin tulevaisuudessa kehittää asioita ympärilläni. Urheilun ja opiskeluiden vastapainona puran stressiä parhaiten kirjoittamalla, liikkumalla luonnossa ja lukemalla. Pyörätuolikelauksen aloitin vuonna 2014 ja se on vuosien saatossa muodostunut minulle enemmänkin elämäntavaksi. Vammaisena urheilullisena lapsena minulle on aina ollut tärkeää, että pääsen osallistumaan harrastuksiin ja liikkumaan helposti. Siksi haluankin, että Espoo on paikka, jossa jokainen, iästä riippumatta, pystyy harrastamaan ja pitämään huolta niin fyysisestä kuin psyykkisestä hyvinvoinnista ja liikkumaan sujuvasti ja helposti paikasta toiseen.