Valtuustoinfo 15.8.2011
Kaupunginvaltuusto valitsi kaupunginhallituksen varajäseneksi Tiina Elon tilalle Mari Nevalaisen (Vihr.). Liikuntalautakunnan varsinaisen jäsenen Sari Mäen tilalle valittiin Kaija Kalliola (KD). Nuorisolautakunnan jäsenen Satu Raudasojan henkilökohtaiseksi varajäseneksi valittiin Nina Ramberg (Vihr.). Palveluliikelaitosten johtokunnan jäsenen Teemu Leppäsen henkilökohtaiseksi varajäseneksi valittiin Petri Suominen (Vihr.).
Valtuuston turvallisuusohjelma vuosiksi 2011-2012 hyväksyttiin parin tunnin keskustelun jälkeen. Ohjelmaan on ansiokkaasti kerätty erilaisia toimenpiteitä Espoon turvallisuuden parantamiseksi.
Ritva Erkama piti tärkeänä, että asukkaat kokevat olonsa turvalliseksi ja että turvallisuuteen kiinnitetään huomiota. Turvallisuusohjelmassa on tarkasteltu asioita monelta puolelta. Espoo on suurista kaupungeista tilastojen perusteella turvallisin.
Yhtenä asuinpaikan valintaperusteena on juuri turvallisuus. Espoon sisällä eri suuralueiden välillä on kuitenkin suuria eroja. Erityisesti Espoon keskus erottuu selvästi muista. Tämä tulisi ottaa huomioon eri alueiden kehittämissuunnitelmissa.
Ritva Erkama nosti myös esille lasten ja nuorten hyvinvoinnin parantamisen. Asioihin tulee tarttua riittävän ajoissa. Painopistettä tulee siirtää ennaltaehkäisevään toimintaan. Myös nuorten koulutuksesta ja työllistymisestä tulee huolehtia.
Hyvät toimenpide-ehdotukset tulee toteuttaa, että ohjelma ei jää pelkäksi paperiksi.
Pirjo Kemppi-Virtanen kiinnitti huomiota omassa puheenvuorossaan seuraaviin asioihin: Kaupunkisuunnittelun näkökulmasta Espoossa on turvallisempaa verrattuna muihin suuriin kaupunkeihin. Kuitenkin erot eri kaupunginosien kesken ovat suuret.
Koulutus on merkittävä keino syrjäytymisen ehkäisyssä. Yksi syrjäytynyt nuori maksaa yhteiskunnalle noin miljoona euroa eläkeikään mennessä. On erittäin tärkeää, että jokaiselle nuorelle taataan opiskelu- tai työpaikka. Espoossa asiaa on hoidettu hyvin. Kaikki peruskoulunsa päättäneet saavat paikan ainakin kymppiluokalle.
Laajempaan ympäristöturvallisuuteen liittyen Pirjo Kemppi-Virtanen teki toivomuksen merellisen Espoon öljyntorjuntavalmiuden parantamiseksi rakentamalla Nokkalan sataman yhteyteen tarkoitusta palvelevat satamarakenteet ja rakennukset. Nokkalan satamaan johtaa ainut riittävän syvä väylä Espoossa öljyntorjuntakalustoa varten.
Samalla Nokkalan satama lisäisi erityisesti metron myötä kasvavan Matinkylän asukkaiden mahdollisuutta nauttia meren läheisyydestä rantaraitin, venesataman palveluiden ja saaristoliikenteen kautta.
Toivomus hyväksyttiin yksimielisesti.
Heikki Seppä nosti esille monia tärkeitä asioita. Muidenkin päihteiden kuin alkoholin aiheuttamat turvallisuusuhat on otettava huomioon. Huumausainerikokset ovat selvästi nousseet. Ohjelman tilastoluvut on oltava ajantasaisia. Espoon eri alueita on kehitettävä tasapuolisesti. Nyt huono-osaisuus kasautuu määrätyille alueille. Syrjäytymisen estäminen ei näy ohjelmassa.
Heikki Seppä teki toivomuksen, että selvitetään mahdollisuudet perustaa kaupungin avustuksella rahoitettu yhdistys esimerkkinä Helsingin liikenneturvallisuusyhdistys tehtävänään nuorten, ikääntyneiden ja liikuntaongelmaisten ennaltaehkäisevä liikenneturvallisuustyö.
Toivomus hyväksyttiin yksimielisesti.
Marika Niemi korosti myös ennaltaehkäisevän työn merkitystä. Hän piti myös tärkeänä koulujen ja päiväkotien turvallisuuden nostamista.
Jouni Särkijärvi piti tärkeänä alueellisen segregaation pienentämistä mm. Espoon Kruunun asuntojen sijoittamisella eri puolille Espoota.
Valtuusto otti yksimielisesti vastaan Markku Sistosen haasteen: Espoolaiset kaupunginvaltuutetut edistävät suvaitsevaisuutta puheissa ja toiminnassa.
Lisäksi valtuusto käsitteli valtuustokysymyksen rahastoinnista, rahastojen tilasta ja toimintatavasta. Peruspalvelujen kehittämisrahaston sekä Peruspalvelujen ja maanhankinnan investointirahaston varainhoidosta pääosa on päätetty ulkoistaa, koska varainhoito ei ole kaupungin perustehtävä. Osa rahastoiden varoista on kaupungin omassa varainhoidossa.
Ville Lehtola oli pääosin tyytyväinen vastaukseen tekemäänsä valtuustoaloitteeseen kaupungin palvelujen tuotteistamisen vaikutusten selvittämisestä. Tuotteistamista tehdään jatkuvasti osana ydintoimintaa.
Lisäksi valtuusto käsitteli valtuustoaloitteet konkreettisiin toimenpiteisiin ryhtymisestä harmaan talouden torjumiseksi ja täysikokoisten voimistelusalien ja urheiluhallien huomioon ottamisesta uusia kouluja suunniteltaessa.
Paula Viljakainen
kaupunginvaltuutettu