Espoon Kokoomus

Riippumatta siitä tarjotaanko palveluita kansalaiskeskeisesti vai ei, talouden realiteetit tulee ottaa huomioon. Palvelutarjonnan järjestäminen edellyttää riittävän suurta väestöpohjaa, jotta esimerkiksi satunnaiset rekkaonnettomuudet valtatiellä tai toisaalta sienestäjäporukan syömät myrkkysienet eivät kaada pikkukuntien talouksia. Sosiaali- ja terveysministeriön lausuntojen mukaan noin 60 000 – 80 000 asukkaan väestöpohja on riittävä suoja näiden satunnaisilmiöiden varalle.

Erilaiset hallintohimmelit, kuten sairaanhoitopiirit tai muut kuntayhtymät, ovat toistaiseksi vastanneet taloudellisiin kysymyksiin jättämällä julkisen vallan rakenteet lähes entiselleen. Niinpä kuntayhtymät kärsivät tyypillisesti omistajaohjauksen kankeudesta ja demokratiavajeesta. Omistajaohjauksen kankeus johtuu siitä, ettei edes kuntayhtymän hallituksella ole lähtökohtaisesti yhteistä visiota, ja siitä, että huonoja rakenteellisia ratkaisuja on tavattoman vaikea purkaa. Demokratiavaje puolestaan ilmentyy ”valitsijamies”-menettelynä, kun kuntayhtymän valtuustoon tai hallitukseen ei ole suoraa kansanvaalia.

Työssäkäyntialueisiin ja talouden realiteetteihin perustuva suuri kuntamuutos, joka tavallisen ihmisen elämässä koettiin siirryttäessä hevosvankkureista autoihin, on kansalaisten etu. Nurjapuolena tässä on ilmeinen vaara, että hallitusohjelman hyvä tarkoistusperä sotketaan pääkaupunkiseudulla 1960-lukulaiseen neljän kunnan pakkoliitosmalliin.

Neljän kunnan pakkoliitos ei sovi hallitusohjelman logiikkaan eikä vastaa tämän vuosituhannen haasteisiin. Pääkaupunkiseudun työssäkäyntialue käsittää oleellisesti ainakin 14 kuntaa, eli ns. Helsingin seudun, kun lähimmät muut työssäkäyntialueet ovat Lohja, Loviisa ja Hämeenlinna. Laitojen vuotoa ei voi pakkoliitoksella padota. Pendelöintiä on yhtä paljon ulkokunnista Espooseen, kun sitä on Espoosta Helsinkiin. Lisäksi Espoossa, Helsingissä ja Vantaalla on kussakin yli 200 000 asukasta, mikä takaa riittävän väestöpohjan kaikkien julkisten palveluiden toteuttamiseen. Yli miljoonan asukkaan metropoli pitäisi kuitenkin hallinnollisesti jakaa useampaan kaupunginosaan, joita nyt jo olemassaolevat kaupungit kohtuullisesti siis edustavat.

Pakkoliitosta on tästä huolimatta yritetty rationalisoida mitä eriskummallisimmilla argumenteilla. Esimerkiksi tavoite karsia hallintoa tyssää siihen, kun yritysfuusioista tuttu ilmiö realisoituu. Suuremman organisaation toimintakulttuurista tulee vallitseva. Nykyisillä virkamies-per-asukas-suhteilla Espooseen ja Vantaalle palkattaisiin siten yhteensä noin 5000 uutta virkamiestä vain palveluiden nykytason säilyttämiseen. Helsingin toiminnan kehittäminen on iso savotta, jonka teossa voisi ottaa naapurikaupungeista mallia sen sijaan, että nämä vertailukohdat koetetaan eliminoida.

Segregaation ehkäisy on myös liitetty pakkoliitoskeskusteluun. Helsinki ei ole ongelman kanssa yksin. Espoon kaupungin vuokra-asuntoihin säädetty 30% muunkielisen väestön yläraja aiheuttaa jo vaikeuksia asuntojen löytämiseksi maahanmuuttajille. Pääkaupunkiseudun ja valtion aiesopimukset takaavat tasapuoliset toimet maahanmuuttajien työllistymisen edistämiseksi ja sosiaalisen asumisen tarjoamiseksi.

Espoo kehittyy kovempaa vauhtia kuin koskaan, mm. moderni Leppävaara on rakennettu vajaassa kymmenessä vuodessa (HS 18.9). Seuraavan 10 vuoden aikana syntyy Länsimetron varrelle ja muualle Espooseen arviolta 20 000 työpaikkaa ja asuntoja 60 000:lle. Metroradan varrella olevat kaupunkikeskukset kuten Espoonlahti, Matinkylä ja Tapiola vastaavat myös suomalaisen valtaosan haluun asua pientalomuotoisesti, kun talojen harjakorkeus laskee asemalta poispäin mentäessä. Palvelut tarjotaan tämän vuosituhannen tarpeisiin vastaten näissä liikenteen solmukohdissa ja kauppakeskuksissa, missä ihmiset muutenkin liikkuvat. Pakkoliitos pysäyttäisi kehityksen rattaat 5-10 vuodeksi, kun investointiohjelmat ja alueelliset painopisteet alistettaisiin uudelle  laajemmalle poliittiselle keskustelulle.

Länsimetron tuloon nivoutuva kaupungin suunnitelmallinen rakentaminen on herkässä vaiheessa. Se tukee Otaniemi-Keilaniemi-Tapiola alueen innovaatioekosysteemiä, jonka painoarvoa on korostettu mm. prof. Hautamäen tutkimuksessa, mutta joka on globaaleilla mittareilla vielä orastava taimi. Nyt kun Nokian tulevaisuus näyttää epävarmalta ja Aalto-yliopistokin ottaa ensi askeleitaan, ei tulisi antaa paikallispoliitikkojen 50 vuotta vanhan hallintotavoitteen sekoittaa pakkaa ja tuhota koko kansallisen kilpailukyvyn veturia.

Sen sijaan pääkaupunkiseutua tulisi kehittää verkostomaisen yhteistyön keinoin koko työssäkäyntialueen näkökulmasta, siten että hyviä käytäntöjä levittämällä hävitetään kuntarajat ihmisten arjesta.

Ville Lehtola
Tekniikan tohtori