Kannustaako HSL yksityisautoiluun?
Joukkoliikenteen maksuvyöhykkeiden kaarimalli jakaa Etelä-Espoon asuinalueet kahtia. Mikäli suunnitelma toteutuu, espoonlahtelaisten yksityisautoilu lisääntyy entisestään.
Matinkylään valmistuvan metron myötä matka-ajat Espoonlahdesta Helsinkiin pitenevät reilusti, koska suoria bussiyhteyksiä pääkaupunkiin ei enää kulje. Syöttöliikenne kulkee Matinkylän kautta. Pääkaupunkiin suunnatessa espoonlahtelaiset kulkevat ensin bussilla Matinkylään ja sieltä metrolla Helsinkiin. Vaihdon takia matka-ajat pitenevät, hankaloituvat ja pahimmassa tapauksessa myös reilusti kallistuvat. HSL suunnittelee uudistusta, jossa espoonlahtelaisten matkalipun hinta (C alue) nousee tuplasti matinkyläläisten lippuun (B alue) verrattuna. Asuinalueet jaetaan näin kahteen kastiin. Jää vaikutelma, ettei espoonlahtelaisten haluta tulevaisuudessa matkustavan Helsinkiin, ei ainakaan joukkoliikennevälineillä.
Liikenne Länsiväylällä rauhoittuu metron myötä, joten matka-aika omalla autolla tulee entistä jouhevammaksi. Tällä hetkellä omalla autolla Espoonlahdesta Helsingin keskustaan hurauttaa 15-20 minuutissa. Bussilla matkaa noin puolessa tunnissa. Tulevaisuudessa matka-aika autolla ei ainakaan pitene, mutta joukkoliikenteellä matka-aikaan voidaan lisätä ainakin varttitunti. Kun vielä kotimatkalla siirtyy raskaiden kauppakassien kanssa metrotunnelista bussiin (odotellen ensin pysäkillä omaa bussia), ei ole vaikea päätellä kumpaan vaihtoehtoon kallistuu. Oma auto on huomattavasti houkuttelevampi kuin kallis ja kankea bussi-metro yhdistelmä. HSL:n uudistus esitetyssä muodossa tulee lisäämään yksityisautoilua. Eikö joukkoliikenneratkaisujen tulisi kannustaa vähäpäästöisten ratkaisujen valintaan?
HSL:n suunnitelmissa Helsingin puolella itään mennessä B vyöhyke ulottuu Östersundomiin asti rajautuen Kehä III:een. Myös länsipuolella on syytä venyttää vyöhykerajaa siten, että koko Länsi-Espoo kuuluu B vyöhykkeeseen. Mikäli aidosti halutaan ohjata asukkaita joukkoliikenteen käyttäjiksi, tulisi ratkaisuissa pystyä hahmottamaan kokonaisuuksia.
Marika Niemi
Kaupunginvaltuutettu (kok)
Espoo
Paula Viljakainen
Kaupunginvaltuutettu (kok)
Espoo
Ari Konttas
Kaupunginvaltuutettu (kok)
Espoo
Jan Holst
Kaupunginvaltuutettu (kok)
Espoo