Valtuustoinfo 20.8.2012: Tapiolan keskusaltaaseen yleisöluistelukenttä ja suuri huoli lasten ja nuorten syrjäytymisestä
Reilun kahden kuukauden kesätauon jälkeen, on taas aika kerätä espoolaiset poliitikot valtuustosaliin. Lokakuun tulevat kuntavaalit vauhdittavat keskustelua. Nyt jos koskaan on aika kerätä rohkeutta ja suunnata puhujanpönttöön laukomaan nokkelia lausahduksia. Tämän maanantai-illan parhaimmistoon pääsevät ehdottomasti vihreän valtuutetun mikrofoniin laulettu repliikki: ”Punasaappaat ostan kullalein, niillä tanssii kevein askelein..” sekä perussuomalaisen viittaus SDP:n K.A. Fagerholmiin: ”vain idiootti ei tarkista kantaansa”. Niinhän se on, että hyvällä tuurilla, nämä päätyvät seuraavan päivän lehteen ja avot! – ilmainen vaalimainos on ansaittu. Seuraavan päivän lehdestä tarkistettuani, näin ei kuitenkaan käynyt. Ei tällä kertaa.
Keskustelua herättää erityisesti Tapiolan keskusaltaan jäädyttäminen talvisin luistinradaksi, jota lähtökohtaisesti vihreät kritisoivat ja kokoomus puoltaa. Vihreille tämä tarkoittaa levä- ja heinäallasta, turvattomuutta ja kansallishistoriallisen maiseman pilaamista, kun taas Kokoomukselle Tapiolan elävöittämistä design-hengessä, yhteisöllisyyden ja liikuntamahdollisuuksien parantamista. Pitkän keskustelun ja pöydällepanoäänestyksen jälkeen keskusallas saa yksimielisen puoltavan nuijan kopautuksen. Hyvä niin, koska eihän tästä aiheesta keskusteltu Espoossa kuin 10 vuotta. Tämä on todiste siitä, että hankkeet kyllä etenevät vaikka joskus turhauttavan hitaasti. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, luistelemaan pääsisi jo tulevana talvena.
Itse agendalle ei tällä kertaa päässyt kuin kaksi päätösasiaa, edellä mainittu Tapiolan keskusallas ja Yli-Suomenojan asemakaava. Joista jälkimmäinen ei herätä juurikaan keskustelua. Illan loput kuusi kohtaa ovat valtuustokysymyksiä. Näiden määrästä voi jo enteillä tulevia kuntavaaleja. Näiden, noin 10 00 euroa kaupungille maksavien valtuustokysymyksien, määrä kasvaa sopivasti aina vaalien alla.
Ainainen länsimetroaihe kipuaa agendalle myös, mutta ei tällä kertaa herätä sen suurempia keskusteluintoja. Valtuustokysymys liittyy paljon mediassa kesänaikana käytyyn keskusteluun metrolaiturien pituudesta. Kouluruokailun taso saa kuitenkin aikaiseksi sitäkin vilkkaamman keskustelun. Nuorisovaltuuston edustaja piti hyvän puheenvuoron kouluruuan nykytasosta. Valtuutettujen yllätykseksi hän kehui ruokaa monipuoliseksi ja hyväksi. On hienoa saada välillä hyvää palautetta suoraan ruuan kuluttajalta. Pidetään huolta, että taso pysyy hyvänä jatkossakin!
Illan pisimmän ja vilkkaimman keskustelun onnistuu kuitenkin saamaan Kokoomuksen Pia Kauman ja Sanna Lauslahden valtuustokysymys lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemisestä. EVA:n tutkimusraportin (2012) mukaan maamme 15-29 -vuotiaista nuorista 51300 nuorta on syrjäytynyt ja heistä syrjäytyneiden varsinaisen ytimen muodostavat koulutuksen ja työnhaun ulkopuolella kokonaan olevat 32 500 nuorta. Espoossa keskivaikeata tai vaikeata masennusta raportoi vuoden 2010 kouluterveyskyselyssä 12,6 % 8.-9. luokkalaisista ja vanhemmuuden puutetta kouluasteesta riippuen 24-27 %:a lapsista ja nuorista. Keskustelun edetessä puheenvuoroja pidetään niin perheneuvolapalveluiden saatavuudesta aina skeittipuistojen rakentamiseen. Päihteiden käytön vähentäminen, toisen asteen koulutuspaikkojen saatavuus ja harrastuksien merkitys nostetaan puheenvuoroissa erittäin merkittäviksi keinoiksi. Valtuustokysymyksen tekijät saavat lopuksi asiassa läpi toivomuksen toimenpideohjelman valmistelemisesta ja nimetyn yhteyshenkilön osoittamisesta apua tarvitsevalle nuorelle.
Silmät siristen ja puhumisesta suut kuivana espoolaiset kuntapoliitikot suuntavat kotiin vähän kello yhdentoista jälkeen.
Valtuuston esityslista ja pöytäkirja ovat luettavissa Espoon internet-sivuilla osoitteessa: http://espoo04.hosting.documenta.fi/cgi/DREQUEST.PHP?page=meeting_frames
Valtuusto kokoontuu seuraavan kerran maanantaina 10.9.2012.
Tuija Kalpala
Kirjoittajalla tulee 8 vuotta täyteen Espoon kaupunginvaltuutettuna ja innolla suuntaa kohti tulevia vaaleja.