Valtuustoinfo 21.10.2013
Valtuuston kokouslistalla oli yhteensä 20 asiaa. Ohessa on vain keskeisimpien asiakohtien tarkastelua.
Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman hyväksyminen
Otsikkoasiaan liittyneessä noin 2 tunnin keskustelussa tuli luonnollisesti paljon puheenvuoroja – kukapa ei haluaisi olla lasten ja nuorten asialla. Useasta suusta todettiin suunnitelma tarpeelliseksi ilman sen lakisääteisyyttäkin. Kokoomuslaisten puheenvuoroissa todettiin myös se tosiasia, että aikuiset eivät pysty hoitamaan omaa rooliaan, mikä osaltaan aiheuttaa keskeisimmät ongelmat. Panostukset ennakoivaan ja ehkäisevään toimintaan todettiin parhaiksi investoinneiksi, mitä kaupunki voi tehdä – lasten ja nuorten osalta ei voida leikkauksia palveluista tehdä. Perhetyöhön on myös panostettava kouluikäisiin kohdistuvana, jota mm. Lintuniemi toi hyvin esille.
Johanna Paattiniemi korosti eri toimijoiden poikkitieteellistä yhteistyötä nykyisenkaltaisen lokeroinnin sijasta.
Perussuomalaiset nostivat keskusteluun ja äänestyksiin monikulttuurisuutta koskevat kohdat häviten ne selvin äänestysnumeroin.
Esillä olleet hankesuunnitelmat
Käsittelyssä olleista useista hankesuunnitelmista menivät Auroran koulun, päiväkodin ja neuvolan sekä Puolarmetsän sairaalan korjaukset keskusteluitta. Leppävaaran elä ja asu –seniorikeskuksen hankesuunnitelman hyväksyminen puhutti enemmän.
Pirjo Kemppi-Virtanen mm. otti kantaa kustannustasoon, jossa yhden asunnon hinta nousee noin 160 000 euroon.
Niittykumpu asemakaava ja metroaseman käyttöönotto
Niittykummun kaavan käsittelyn osalta oli havaittavissa se, että valtuusto kokonaisuutena on oivaltanut metron tulon tuovan mahdollisuuden tehokkaaseen kaavoitukseen. Kaavaan tehdyt rajaukset edesauttoivat sen hyväksymistä ja tehty palautusesityskin kaatui selvin numeroin.
Metroaseman käyttöönotto oli alkuperäisessä Länsimetron hankkeessa jätetty myöhempään ajankohtaan. Nyt valtuustolle esitettiin niin painavia perusteluita aseman samanaikaiselle käyttöönotolle muiden asemien kanssa, että hanke tuli selvin numeroin hyväksytyksi. Kymmenien miljoonien eurojen kulut katetaan alueelta myytävien rakennusoikeuksien tuottamilla maankäyttömaksuilla.
Valtuustokysymykset ja valtuustoaloitteet
Listalla oli yhteensä 8 valtuustokysymystä sekä yksi aloite. Kysymyksistä Finnoon satamaa koskevaa ympäristövaikutusten arviointia ja samanaikaista kaavoitusprosessia koskien saatiin kattava selostus menettelyistä.
Valtuustoaloite kaupungintalon kiinteistöyhtiöittämisestä ei tullut hyväksytyksi. Kaupungintalon kohtalo ratkaistaan alueen kokonaisvaltaisen kaavoituksen kautta äskettäin tehdyn kaupunkisuunnittelulautakunnan päätöksen mukaisesti. Kaavoitusprosessissa otetaan mukaan sekä kaupungintalon säilyttävä, että sen poistava ratkaisu, jotka tulevat aikanaan valtuuston käsittelyyn. Tällöin tehdään asiasta toivottavasti kestäviä, oikeita ja hyviä päätöksiä.
Muistion kirjasi valtuutettu Mikko Peltokorpi