Eduskuntavaalit
Sunnuntaina 19.4. klo 9.00-20.00
Tammikuussa tuntui olevan valtavasti aikaa varsinaiseen vaalipäivään – ja nyt yhtäkkiä se onkin edessä jo parin yön päästä!
Pitkä keväämme huipentuu nyt sunnuntai-iltana. Gallupit ovat heiluneet ees ja taas, mutta nyt on aika keskittyä omaan tekemiseemme ja rutistaa viimeinenkin pisara paremman Suomen puolesta. Paljon on puhuttu siitä, että nyt äänestämällä voi vaikuttaa siihen saammeko maahamme porvarihallituksen vai punamullan. Näinhän se monella eri tapaa onkin. Juuri siksi nyt meidän tulee painaa nämä viimeiset päivät täysillä ja antaa kaikkemme.
Kokoomus on ainoana puolueena tuonut esille konkreettisia toimenpide-ehdotuksia tulevalle hallituskaudelle saadaksemme Suomen takaisin kasvu-uralle. Alex on pärjännyt vaalitenteissä hyvin ja mediassakin on tuuli kääntynyt mielestäni meille suotuisaksi. Suuri osa vaalipäivänä äänestävistä tekee ehdokaspäätöksensä vasta vaalipäivän aamuna – siksikin nämä viimeiset kampanjapäivät merkitsevät hurjasti.
Meillä on paljon tapahtumia vielä ennen vaalipäivää – näkykäämme silloin vahvasti. Suosittele Kokoomuksen ehdokkaita tutuillesi ja levitä sanaa sosiaalisessa mediassa. Näillä eväin saamme sen sinisen palkin vielä korkealle.
Tsemppiterveisin,
Saara Mattero
Espoon Kokoomuksen puheenjohtaja
Uudenmaan Kokoomuksen eduskuntavaaliehdokkaat tästä>>
Lisätietoa eduskuntavaaleista tästä>>>