Espoonlahti tarvitsee aluekirjaston
Espoo-tarinan mukaan Espoon viiden suuralueen palveluja kehitetään tasapuolisesti. Kaikilla suuralueilla, lukuun ottamatta Espoonlahtea, on tällä hetkellä aluekirjasto. Espoon kirjastojen käyttöaste on korkea. Palvelut ovat laadukkaita, ajanmukaisia ja maksuttomia.
Entressen kirjasto palkittiin kevään aikana Suomi-palkinnolla hyvästä työstä maahanmuuttajien hyväksi. Sellon kirjasto on käyttäjämäärältään Suomen toiseksi suosituin kirjasto ja Omenan kirjasto on siirtymässä entistä suurempiin tiloihin Palvelutorin avautuessa. Myös Tapiolan aluekirjaston tilojen laajentamista suunnitellaan. Espoonlahden aluekirjastosta valtuusto ei ole vielä tehnyt päätöstä.
Espoonlahden aluekirjasto on noussut esiin jo vuoden 2000-luvun alkupuolella Lippulaivan laajennussuunnitelman yhteydessä. Espoonlahden on saatava vihdoinkin nykyaikaiset vaatimukset täyttävä aluekirjasto, jossa on riittävän suuri lukusali. Aluekirjasto on saatava seuraavaan rakentamisen kehysbudjettiin. Sen voi toteuttaa joko Lippulaivan tulossa olevan laajennuksen yhteyteen tai sen välittömään läheisyyteen metron valmistumisen aikataulussa.
Paula Viljakainen
Kaupunginvaltuutettu