Espoonlahti tarvitsee vihdoinkin aluekirjaston
Espoo-tarinan mukaan Espoon viiden suuralueen palveluja kehitetään tasapuolisesti. Kaikilla viidellä suuralueella, lukuun ottamatta Espoonlahtea, on aluekirjasto. Espoon kirjastojen käyttöaste on korkea. Palvelut ovat laadukkaita, ajanmukaisia ja maksuttomia.
Espoon Keskuksen aluekirjasto Entresse palkittiin viime kevään aikana Suomi-palkinnolla hyvästä työstä maahanmuuttajien hyväksi. Sellon kirjasto Leppävaarassa on käyttäjämäärältään Suomen toiseksi suosituin kirjasto ja Ison Omenan kirjasto on siirtynyt entistä suurempiin tiloihin Palvelutorin avautuessa. Myös Tapiolan aluekirjaston tilojen laajentamista suunnitellaan.
Espoonlahden aluekirjasto on noussut esiin jo 2000-luvun alkupuolella. Kun Lippulaivan laajennus siirtyi, myös Espoonlahden aluekirjaston toteutuminen mutkistui. Valtuustosopimuksessa on sovittu, että Espoonlahden aluekirjasto tuodaan valtuuston päätettäväksi tämän valtuuston aikana.
Espoonlahti on kasvava aluekeskus. Tarvitsemme vihdoinkin Espoonlahteen nykyaikaiset vaatimukset täyttävän aluekirjaston, jossa on myös asukkaita palveleva monitoimitila. Sen voi toteuttaa joko Lippulaivan tulossa olevan laajennuksen yhteyteen tai sen välittömään läheisyyteen metron valmistumisen aikataulussa.
Paula Viljakainen
Kaupunginvaltuutettu