Espoossa arvovalinnat kohdallaan –lapset ja nuoret budjetin keskiössä
Kokoomuksen valtuutettu, opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan puheenjohtaja Sanna Lauslahti (kok.) on erittäin tyytyväinen neuvottelukunnan tekemiin lisäyksiin. Espoon valtuuston neuvottelutoimikunta sai juuri budjettineuvottelunsa päätökseen.
– Päätös on selkeä arvovalinta satsata koulutukseen ja sivistykseen, sanoo Lauslahti.
Neuvottelutoimikunta lisäsi 600 000 euroa erityisopetukseen ja avustajapalveluihin sekä 350 000 harrastustakuun toteuttamiseen.
– On erittäin hyvä, että neuvottelutoimikunta otti asialistalleen eriarvoistumisen vähentämisen. Sitä tarvitaan lähivuosina. Neuvottelutoimikunnan osoittama lisäraha koulujen erityisopetukseen antaa opetusalan ammattilaisille paremmat edellytykset ja enemmän aikaa opettaa tukea tarvitsevia koululaisia, toteaa Lauslahti.
– Varhaiskasvatus- ja opetuslautakunta esitti myös kieltenopetuksen varhentamista ja lisätunteja b2-kieleen. Lapset ja nuoret kasvavat yhä kansainvälisempään yhteiskuntaan, jossa monipuolinen kielten osaaminen on yksi tärkeimmistä taidoista. Tältäkin osin on kiittäminen neuvottelutoimikunnan esitystä, jossa kielten opetusta lisätään alakouluissa ja b2-kielen opetusta lisätään yläkouluissa, kiittelee Lauslahti.
– Neuvottelutoimikunta otti myös järkevän linjauksen tilakysymyksissä. Tilojen osalta edetään tarve edellä, ei kiinteistö edellä. Päätökset tilaratkaisuista tehdään vasta sen jälkeen, kun kouluverkosta on muodostettu kokonaiskuva ja päätös asiantuntijalautakunnissa. Lautakunnan puheenjohtajana olen erittäin tyytyväinen saatuun neuvotteluratkaisuun. Tästä on hyvä jatkaa espoolaisen varhaiskasvatuksen ja koulutuksen kehittämistä entistä paremmaksi lapsillemme ja nuorillemme. Tavoitteenamme on olla maailman parhaiden koulukaupunkien joukossa, ja nyt esitetty budjettiesitys antaa siihen kiitettävät edellytykset, päättää Lauslahti.
Sanna Lauslahti (kok.)
Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunnan puheenjohtaja