Valtuustossa osa ei halua varmistaa kotoutumista Suomeen – Valtuusto 19.8.2019
19.8. valtuuston kokouksen aluksi pidettiin hiljainen hetki kesällä menehtyneiden pitkäaikaisten valtuutettujen Claes Anderssonin ja Aaro Peuraniemen muistolle. Peuraniemen muistan rohkaisevana ja myönteisenä hahmona jo 20 vuoden takaa, kun hän toimi vanhusneuvoston ja minä nuorisovaltuuston puheenjohtajana. Anderssonin vaatimatonta ja pohdiskelevaa tyyliä olen myös oppinut arvostamaan eri yhteyksissä.
Asioista kärkeen käsiteltiin toimenpideohjelma lapsiperheköyhyyden vähentämiseksi. Minun kokoomuslaisuuteni rakentuu vapauden, vastuun ja ahkeruuden arvoille. Aito vapaus ja ahkeruus voivat toteutua vain jos otamme vastuun siitä, että jokaisella suomalaisella on mahdollisuuksien tasa-arvo kouluttautua ja kehittää elämäänsä perhetaustaan katsomatta. Siksi lapsiperheiden syrjäytymiseen puuttuminen on olennaista. Tästä vallitsikin laaja tahtotila, joka toivottavasti näkyy myös syksyn talousarvioneuvotteluissa.
Kiista nousi siitä, että Perussuomalaiset vaativat maahanmuuttajaperheiden ja maahanmuuttajalasten Suomeen kotoutumisen varmistamiseen tähtäävien toimien poistamista ohjelmasta. Tässä näkyy se, että halutaan ummistaa silmät tosiasioilta, mikä omassa puhdasoppisuudessaan johtaa meidän kaikkien kannalta huonompaan tilanteeseen. Se, että viidesosa Espoon alakoululaisista on vieraskielisistä perheistä, ei ole tavoite eikä ennuste vaan tosiasia. Se, että suomen ja ruotsin kielisiin perheisiin syntyy liian vähän lapsia hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämiseksi, ei ole toive vaan neutraali ennuste.
Niin tai näin, on kait meidän kaikkien kannalta aivan olennaista, että aikuistuva nuorisomme ei jakaudu siten, että iso osa maahanmuuttajista ajautuu vaikeuksiin ja kenties rikosten pariin. Tarvitsemme kaikki rakentavaan työhön ja toimeen. Siksi maahanmuuttajataustaisten perheiden palveluihin kannattaa panostaa. Erityisen tärkeää on, että koulut ja lastensuojelu pystyvät tunnistamaan ja lopettamaan alkuunsa mahdolliset kunniaväkivallan, tyttöjen vapaudenriiston tai silpomisen tyyppiset tavat, jotka eivät Suomeen kuulu. Onneksi enemmistö on valtuustossakin tällä kannalla.
Valtuustoryhmämme puheenjohtaja Henrik Vuornos esitti tapansa mukaan ei vain huolia vaan myös ratkaisuja. Lapsiperheköyhyyden keskeinen tekijä on asumisen kalleus. Espoon kaupungin vuokratukemat asunnot voisivat kohdentua nykyistä tarkemmin vain tulorajojen perusteella eniten tarpeessa oleville. Tätä Vuornos esitti tutkittavaksi. Kysymys ei toki ole yksiselitteinen eikä helppo. Monipuolisempi asukasvalinnan kriteeristö ja yksipuolisesti pienituloisimpiin keskittyvien kortteleiden synnyttäminen sisältävät myös haasteita. Kun resurssit – ja siis myös Espoon vuokrataloyhtiön asunnot – ovat aina rajallisia, olisi tällaista ratkaisuehdotusta kuitenkin ollut minusta aivan järkevä Espoon toimintaympäristössä selvittää. Valtuuston enemmistö päätti kuitenkin toisin – äänin 27 Vuornoksen puolesta, 36 vastaan ja 11 tyhjää ääntä.
Valtuusto keskusteli pitkään myös ryhtiliikkeestä joukkoliikenteen järjestämisessä ja lippujärjestelmässä. Hyvä näin! Espoolaisten äänen pitää kuulua niin, ettei liityntäbussien linjoja suunnitella todellisuudesta vieraantuneella tavalla eikä hinnoittelualueita laiteta pilkkomaan ihmisten arkea kohtuuttomalla tavalla. Eikä varsinkaan molempien annettaisi vaikeuttaa samaan aikaan juuri samojen ihmisten elämää – edes väliaikaisesti. Lähetimme selvät terveiset HSL:n neuvottelijoille, että Espoon bussiliikenteessä ilmenneitä puutteita on edelleen korjattava. On myös varmistettava toistaiseksi tyngäksi jääneen länsimetron nopea jatkaminen Suomenojan, Soukan ja Kivenlahden asemille.
Toki tässä keskustelussa on syytä muistaa myös se, että Matinkylän ja Helsingin välisellä vyöhykkeellä metro on lisännyt joukkoliikenteen lippujen myyntiä ja vähentänyt jonkin verran Länsiväylää Helsinkiin kulkevia autojakin, vaikka asukkaita on samaan aikaan muuttanut ennätysvauhtia lisää. Itsekin viimeksi valtuustopäivänä haettuani pojan iltapäiväkerhosta kipaisimme pikaisesti punkkirokotuksessa Iso Omenassa metrolla, mikä ei olisi joukkoliikenteellä 5 vuotta sitten tullut oikein kuuloonkaan.
Kaikki tiet eivät vie Helsinkiin. Parhaimmillaan Länsimetro yhdistää erityisesti Etelä-Espoon keskukset ja niissä asioimisen sellaisella tavalla, johon suoriin Helsingin busseihin perustuva joukkoliikenne ei yllä. Mutta se vaatii viisautta suunnittelussa ja riittävästi panoksia varsinkin etäämpänä metrosta olevien palveluissa.