Valtuustokolumni: Tere Sammallahti
Espoon uuden valtuuston ensimmäistä kokousta siivittivät tutut rituaalit luottamustehtävien vahvistuksineen ja kukituksineen. Espoon kuntapolitiikan toimivuudelle on manifestina se, ettei luottamustehtävistä päättäessä tarvinnut alentua valtuustoryhmien väliseen riitelyyn ja satoihin luottamustehtävä-äänestyksiin. Valtuutettujen energiaa ja veronmaksajien rahaa säästyy, kun valtuustoryhmät pystyvät neuvottelemaan tärkeistä asioista etukäteen ja hyvässä hengessä jo vakiintuneiden toimintamallien mukaisesti.
Muodollisuuksista päästinkin nopeasti itse asiaan. Espoon taloudelle ja päästövähennyksille tärkeän Hepokorven alueen lunastuslupa jäi toistaiseksi pöydälle, kun asiaan liittyvää luvitusta vielä edistetään virkateitse. Hepokorven datakeskuksen toteutuminen olisi lottovoitto Espoolle, sillä sen myötä työpaikkojen määrä nousee ja kaukolämmön päästöt vähentyvät merkittävästi. Työpaikkoja, päästövähennyksiä ja parempi tietoliikenneinfrastruktuuri samassa paketissa, parempaa ei voisi toivoa.
Eräiden päiväkotiprojektien pääurakoitsijaksi valitun yrityksen konkurssin takia valtuusto kävi myös keskustelun kaupungin rakennushankkeiden hankintaperiaatteista. Asia on tärkeä niin veronmaksajien kuin rakennusta odottavien käyttäjienkin kannalta, sillä kaupungin rakennusprojektien onnistumisen edellytykset määritellään monesti jo hankesuunnittelu- ja kilpailutusvaiheessa. Avainasemassa on tilaajavastuun yksityiskohtien ymmärtäminen ja hankkeiden laadunvalvonta, joista paras ymmärrys löytyy tyypillisesti yksityiseltä sektorilta. Hyvää vain ei yleensä saa aivan halvimmalla.
Allekirjoittaneen kulmakarvat kieltämättä kohosivatkin, kun eräs valtuutettu esitti puheenvuorossaan Espoon oman rakennuttamisorganisaation kokoamista. Sanomattakin on selvää, ettei esitys tullut kokoomuksen valtuutetulta. Toivon kaikkien espoolaisten puolesta, etteivät Espoon valtuutetut saa päähänsä lähteä veronmaksajien rahoilla kilpailemaan ylikuumentuvalle ja työntekijäpulasta kärsivälle rakennusalalle.
Hieman erikoisempi ja sanalla sanoen turhauttava näytelmä nähtiin, kun valtuusto keskusteli vihreiden Saara Hyrkön valtuustoaloitteeseensa jättämistä toivomusesityksistä. Kaksi tuntia kestäneen polveilevan keskustelun tuloksena oli, että muutama ympäripyöreä ja lopputuloksen kannalta sinällään merkityksetön toivomusesitys meni läpi. On vaikeaa uskoa, että virkakunnan mikromanagerointi tällaisilla dadaistisilla performansseilla tuottaa konkreettista hyvää espoolaisille. Kun vaadimme tehokkuutta virkailijoilta, sitä voi perustellusti vaatia myös valtuutetuilta.
Kokoomuksen äänestäjä voi kuitenkin katsoa saaneensa vastinetta äänelleen, sillä kaupungin luottamustehtävien avainpaikat on miehitetty asiantuntevilla kokoomuslaisilla, jotka keskittyvät mieluummin tekemiseen kuin lämpimikseen puhumiseen. Kunnon tekemisen meininkiin päästään kiinni nyt, kun lautakunnat, jaostot, kaupunginhallitus ja muut instituutiot pääsevät aloittamaan työnsä. Luottamushenkilöitä voit selata täältä.
Tiesitko, että Espoon Kokoomuksessa aktiivinen espoolainen voi vaikuttaa kaupunkimme päätöksentekoon, vaikka ei valtuutettu olisikaan? Espoon Kokoomuksen valtuutetut kuuntelevat kuntalaisia tarkalla korvalla myös vaalien välillä ja toimintaan liittymällä pääset ohjaamaan myös kunnallisjärjestömme sisäistä päätöksentekoa, ehkä jopa kunnallisiin luottamustehtäviin.
Jos haluat mukaan tykötulevaan, avoimeen ja rohkeasti keskustelevaan vaikuttajien porukkaan, käy klikkaamassa itsesi kokoomuksen jäseneksi täältä. Tervetuloa mukaan!