Helmikuun valtuustokolumni: Henrik Vuornos
Hyvinvointialueelle siirtyy 4951 työntekijää, noin 80 miljoonaa euroa ja tuhansia sopimuksia
Espoon kaupunginvaltuusto käsitteli maanantaina 28.2. selvitystä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueelle siirtyvästä kokonaisuudesta. Selvityksessä listattiin kaikki kaupungilta siirtyvät sopimukset, potentiaalisesti kaupungin ja hyvinvointialueen kanssa jaettavat sopimukset, toimitilat, irtain omaisuus sekä arvio siirtyvästä henkilöstöstä. Siirtyvien kokonaisuuksien määrä on valtava. Kokouksen päätösasiassa oli yhteensä 113 sivua liitteitä.
Siirtyvän henkilöstö siirtyy hyvinvointialueelle vanhoina työntekijöinä. Käytännössä jokaisella sote-alan sektorilla on tällä hetkellä työvoimapulaa, joten jokaiselle siirtyvälle työntekijälle riittää varmasti jatkossakin töitä. Henkilöstön osalta muutos toivottavasti ensi vaiheessa tarkoittaa lähinnä sitä, että palkanmaksajan nimi vaihtuu palkkakuitin yläreunassa, mutta vuoden 2023 alussa tullaan ihan samalle työpisteelle töihin kuin edellisen vuoden päättyessä.
Hyvinvointialueiden käynnistymisen myötä kaupungista tulee suuri vuokranantaja hyvinvointialueelle. Lähtökohtaisesti siis kaupungin käyttämien kiinteistöjen omistus ei siirry hyvinvointialueelle, vaan hyvinvointialue sitoutuu vuokraamaan nykyiset kiinteistöt kolmen vuoden ajaksi, jonka jälkeen sillä on optio jatkaa vuokrasopimuksia. Siirtyvien toimitilojen kokonaismäärä on 147 089,50 m2. Tulevat vuokrat määrittyvät nykyisten sisäisten vuokrien tasossa. Kaupunki kerää itsensä suoraomisteisista tiloista vuokraa 13,695 milj. euroa, osaketiloista 13,990 milj. euroa, jonka lisäksi kaupungin muilta vuokraamien tilojen vuosittainen vuokran arvo on yhteensä 12,768 milj. euroa.
Espoo siirtää hyvinvointialueelle myös suunnitelmansa tulevien sotekiinteistöjen rakennustarpeista sekä leasing-mallilla rakennettavista paloasemista. Jatkossa on hyvinvointialueen, ei kaupungin, vastuulla katsoa, että tiloja riittää sosiaali- ja terveys- sekä pelastuspalveluiden järjestämiseen.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS perustetaan uudelleen ja HUS:n omaisuus sekä peruspääoma siirtyvät korvauksetta kaupungilta hyvinvointialueelle. Tämä muutos on merkittävin suora kaupungin omaisuuden siirto hyvinvointialueelle.
Hyvinvointialue päättää vastaanotettavista sopimuksista, tiloista ja vastuista maaliskuun loppuun mennessä. Tämän jälkeen käydään vielä todennäköisesti neuvotteluita kaupungin kanssa siirtyvien asioiden yksityiskohdista. Lopullisesti siirtyvän kokonaisuuden sisällöstä on tieto kesäkuun loppuun mennessä, lukuunottamatta syksyn aikana tarkentuvia yksityiskohtia tai uusia työntekijöitä tai sopimuksia.
Palveluiden, sopimusten ja työntekijöiden siirrossa pyritään siihen, että hyvinvointialue olisi valmis aloittamaan toimintansa vuoden 2023 alussa. Sotea ei enää tässä vaiheessa ole mielekästä jarruttaa tai yrittää kaataa, vaan nyt keskitytään siihen, että espoolaisten palvelut toimivat myös jatkossa hyvin. Kerralla tästäkään uudistuksesta ei varmasti tule valmista, mutta korjaussarjan laadinta on tulevan eduskunnan ja valtioneuvoston tehtävä.
Henrik Vuornos
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja