Espoon Kaupunginteatteri – tärkeä osa espoolaista kulttuuria
Espoon kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 21.11.2022 teatterin uusien tilojen hankesuunnitelman äänin 67 – 8. Lisäksi valtuusto linjasi, että uudisrakennus suunnitellaan itsenäisesti toimivaksi kokonaisuudeksi. Sen käyttö voi jatkua kulttuurikeskuksen vanhan osan peruskorjauksen aikana, joka on määrä toteuttaa tulevaisuudessa.
Teatterihanke on ollut esillä lähes 30 vuotta. Nyt on vihdoin teatterin vuoro. Suunnitelmien mukaan teatteri olisi käytössä esitetyn aikataulun mukaisesti vuonna 2027. Uuden teatterin rakentaminen antaa aivan uuden mahdollisuuden teatterin toiminnalle.
Espoon Kaupunginteatteri on vierailuteatteri. Sillä on kotimaisen ja kansainvälisen vierailuohjelmiston lisäksi omia ja myös yhteisesityksiä muiden teattereiden kanssa. Monipuolinen ohjelmisto houkuttelee katsojia niin pääkaupunkiseudulta kuin koko maasta viihtymään Tapiolassa. Tutkimukset osoittavat, että kaupunkien kulttuuri – investoinnit palautuvat moninkertaisina. Jokainen teatterissakävijä käyttää suuren määrän myös muita alueellisia palveluja, kuten ravintola- ja majoituspalveluja. Kulttuurikeskus, teatteri, kulttuuriaukion ja sen ympäristön kehittäminen lisäävät Espoon vetovoimaa kulttuurikaupunkina.
Liikunnalla, taiteella ja kulttuurilla on suuri vaikutus kuntalaisten hyvinvointiin läpi elämän. Teatteri on osa tätä ketjua. Espoon Kaupunginteatterin strategiassa sanotaan: Espoon Kaupunginteatteri tukee esittävän taiteen keinoin ihmisiä heidän pyrkimyksissään hyvään elämään.
Esitysten lisäksi teatteri tarjoaa erilaisia palveluja koululaisista senioreihin. Yleisötyö kattaa muun muassa esitysvierailut, työpajat sekä koulujen, oppilaitosten, kaupungin aikuissosiaalityön, kulttuurin tulosyksikön että työllisyyspalvelujen kanssa tehtävän yhteistyön.
Espoon Kaupunginteatterin näkymässä vuonna 2027 sanotaan: Espoon Kaupunginteatteri on juuri avannut uuden näyttämönsä kulttuurikeskuksen naapurissa. Se on Espoossa, Suomessa ja kansainvälisellä kentällä tunnettu ja kiinnostusta herättävä teatteri. Uuden teatteritalon myötä Espoon Tapiolasta on tullut ainutlaatuinen esittävän taiteen edelläkävijä koko maassa.
Toivottavasti suunniteltu aikataulu nyt pitää ja saamme kauan odotetun teatteritalon vihdoin vuonna 2027.
Kiitos kaikille, jotka olette edistäneet työllänne teatterihanketta.