Tarkastuslautakunnan yhteenveto syksyn 2023 osavuosikatsaukseen
1. Tulostavoitteet
Kuntalain mukaan valtuusto päättää kuntastrategiassa kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista. Tulostavoitteiden tehtävänä on ohjata toimintaa valtuuston päättämään suuntaan.
Espoo tarinan tavoitteet koskevat koko konsernia.
Kaupunkitasoisia tulostavoitteita on tälle vuodelle asetettu yhteensä 26, joista 15 arvioidaan toteutuvan, yhdeksän ei toteudu ja kahden tulostavoitteen osalta tilannetta ei voida vielä arvioida.
Konserniyhteisölle on asetettu 31 tulostavoitetta, joista arvioidaan toteutuvan 24, kuuden arvioidaan toteutuvan osittain tai toteutumista ei vielä voida arvioida.
Tarkastuslautakunnan näkemyksen mukaan epävarmuutta sisältyy esitettyjen poikkeamien lisäksi useiden muidenkin tulostavoitteiden toteutumiseen.
Tarkastuslautakunta katsoo, että nykyinen raportointimalli on liian suppea valtuustolle. Tulostavoitteiden lähtö- ja tavoitearvojen esittäminen on tärkeää, jotta toteutumista voidaan kattavasti arvioida sekä esittää mahdollisimman kattavat ja ajantasaiset arviot tulostavoitteiden toteutumistilanteesta. Erityisesti toteutumatta jäämässä olevista tulostavoitteista on valtuustolle raportoitava syyt ja tarvittavat toimenpiteet, jotta aseteuuttuun tulostavoitteeseen on mahdollista päästä vielä talousarviovuoden kuluessa.
-> Tarkastuslautakunnan suositukset
Tulostavoitteille on asetettava selkeät mittarit ja lähtöarvot sekä arviointikriteerit, ja niiden toteumatiedot tulee raportoida kattavasti sekä toiminnallisten että taloudellisten vaikutusten osalta.
Tarkastuslautakunta katsoo, että nykyinen raportointimalli on liian suppea, eikä siten anna valtuustolle riittävää tietoa päätöksenteon tueksi. Valtuustolle osavuosikatsauksissa esitettävässä tulostavoitteiden toteutumaraportoinnissa on tuotava kattavasti esille mitä toimenpiteitä on tehty ja mitä tuloksia niillä on saavutettu sekä mitä tullaan tekemään, jotta asetettuun tulostavoitteeseen päästään.
2. Kaupungin talouden ja toimintaympäristön kehitys
Kansainvälisen talouden ja toimintaympäristön epävarmuus jatkuu. Tämä vaikeuttaa myös Espoon kaupungin talouden kehityksen ennustamista. Sote-uudistuksen myötä Espoon valtionosuusriippuvuus kasvoi ja verorahoituksesta yli 30 prosenttia koostuu valtionosuuksista.
Espoon väestö kasvoi tammi-heinäkuussa lähes 5000 hengellä. Kasvua tapahtui lähes kaikissa ikäryhmissä. Tällä on suuret vaikutukset varsinkin kasvun ja oppimisen toimialalla varhaiskasvatuksessa ja opetuksen järjestämisessä. Onko tämä otettu huomioon budjetoinnissa?
Osavuosikatsauksessa ennustetaan, että tuottavuustavoitteesta jäädään noin 2 milj. euroa. (tavoite 19,3 milj. euroa, toteumaennuste 17.3. milj. euroa)
Vuosikatteeksi on arvioitu 368 milj. euroa, joka on 14 milj. euroa talousarviossa arvioitua enemmän. Tulosennuste on vielä epävarma. Se on heikentynyt 15. milj. euroa kesän aikana.
-> Tarkastuslautakunnan suositus
Toimialojen tulee määrätietoisesti jatkaa Taloudellisesti kestävä Espoo -tuottavuus- ja sopeutusohjelman toteuttamista, jotta saavutetaan talouden kestävä tasapaino asukkaiden peruspalvelut turvaten.
3. Työllisyystilanteen ja työmarkkinatuen kuntaosuuskustannusten kehitys
Työttömyyden lasku pysähtyi kuluvan vuoden maaliskuussa. Kesäkuussa työttömien osuus työvoimasta oli Espoossa 9.2 prosenttia. Pitkään työttöminä olleiden tilanne on ollut erityisen vaikea koronaepidemiasta lähtien. Riskinä on yli 1000 päivää työttömänä olleiden määrän kasvu myös jatkossa.
Vuonna 2022 työmarkkinatuen kuntaosuuskustannus Espoossa oli 28 miljoonaa euroa. Tänä vuonna sen ennustetaan nousevan 29 milj. euroon. Uuden TE25-mallin mukaisten kustannusten ja vuoden 2022 asiakasarvioilla laskettuna se olisi 49,3 miljoonaa euroa.
Kuten edellä olevista luvuista käy ilmi, on tärkeää ja välttämätöntä, että palveluita tehostetaan ja kohdennetaan alun työttömyyksien katkaisuun yhteistyössä yritysten ja kolmannen sektorin kanssa, jotta työmarkkinatuen kuntaosuuskustannusten, ns. sakkomaksujen suunta kääntyisi laskuun.
-> Tarkastuslautakunnan suositus
Työllisyysmäärärahat tulee saada aikaisempaa paremmin kohdennettua etenkin työllisyyden lisäämiseen ja työttömyyksien katkaisuun työmarkkinatuen kuntaosuuskustannusten eli jälkikäteisten sakkomaksujen maksamisen sijasta.
4. Lisäksi
Tarkastuslautakunta seuraa siltaonnettomuuden ja tilapalvelut -liikelaitoksessa ilmenneen väärinkäytöksen jatkokäsittelyä ja palaa tarvittaessa näihin arviointikertomuksen yhteydessä.
Paula Viljakainen
Kaupunginvaltuutettu, tarkastuslautakunnan puheenjohtaja