Lisäsatsauksia varhaiskasvatukseen ja opetukseen Espoossa
Varhaiskasvatukseen ja opetukseen panostaminen olivat Kokoomuksen valtuustoryhmän ykkösprioriteetteja Espoon talousarvioneuvotteluissa. Vuoden 2024 talousarviosta saavutettiin poliittisten ryhmien välillä neuvotteluratkaisu, jossa kasvuun ja oppimiseen tehtiin merkittäviä lisäsatsauksia.
”Espoo kasvaa vauhdilla ja investointitahtimme on kova. Lisäksi talouteen liittyy tällä hetkellä paljon epävarmuutta. Meidän on jatkossakin seurattava tarkasti kaupungin kasvun ja verotulomuutosten vaikutuksia kaupungin talouteen, jotta pystymme pitämään huolta taloudellisesta kestävyydestä”, toteaa kaupunginhallituksen puheenjohtaja Mervi Katainen.
Neuvottelutuloksen myötä koulujen ja varhaiskasvatuksen määrärahoihin on tehty tasonkorotus, joka ei ainoastaan turvaa laadukasta opetusta, vaan myös tarjoaa uusia ratkaisuja nykyisiin haasteisiin. Päiväkotiapulaisten vakanssit vakinaistetaan ja määrärahalisäyksillä pyritään ratkomaan alueellisia sekä tapauskohtaisia ongelmia.
Espoo vastaa ennakoivasti lapsimäärän odotettuun kasvuun. Espoo rakentaa ja kunnostaa kouluja ja päiväkoteja ensi vuonna 85 miljoonalla eurolla. Vaikka investointikattoa ei koroteta, kaupunki on sitoutunut käymään läpi kaikki koulujen ja päiväkotien investoinnit ja tarkentamaan niiden aikataulut ja kohdentamisen. Koulujen ja päiväkotien suunnittelua kiihdytetään useilla alueilla, ja suunnittelurahaa on lisätty kiireellisimpiin päiväkotihankkeisiin.
Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Markku Markkula korostaa, että neuvotteluissa vauhditetaan väestönkasvuun reagoivia hankkeita. Dynaamisen kaupungin on parannettava reaktioherkkyyttään. Markkula jatkaa, että tarvittavat investoinnit seuraavalle kymmenelle vuodelle täsmennetään ensi keväänä alkavalla prosessilla. Tehdyllä ratkaisulla koulujen ja päiväkotien suunnittelua kiirehditään etenkin Postipuun, Saarnilaakson, Opinmäki/Olarin ja Laurinlahden koulujen sekä Länsi-Espoon lukion osalta. Suunnittelurahaa lisätään näihin ja kiireellisimpiin päiväkotihankkeisiin, kuten esimerkiksi Maakirjantie. Reaktioherkkyyttä osoittaa Markkulan mukaan myös se, että neuvottelutuloksen mukaan osoitetaan ainakin Finnoosta, Suurpellosta ja Kerasta Y-tontit tai yhteishanke asuntorakentamisen tai muun rakentamisen kanssa siten, että näillä alueilla väestön kasvusta johtuen tarvittavista varhaiskasvatuspaikoista osa voidaan toteuttaa pikaisesti yksityisinä päiväkotihankkeina.
”Yksityinen varhaiskasvatus on välttämätön osa kasvavan Espoon palvelutarjontaa lapsiperheille. Syksyn aikana olemme saaneet lukuisia yhteydenottoja yksityisten päiväkotien toimintaedellytyksistä huolestuneilta vanhemmilta ja varhaiskasvatuksen ammattilaisilta. On tärkeää, että pystymme ylläpitämään ja laajentamaan perheille tärkeää yksityisen varhaiskasvatuksen tarjontaa. Olen erittäin tyytyväinen, että neuvotteluissa päästiin sopuun yksityisten päiväkotien palvelusetelin arvon sekä yksityisen hoidon tuen kuntalisän 5,5 %:n korotuksesta”, iloitsee valtuustoryhmän ensimmäinen varapuheenjohtaja Emma-Stina Vehmanen.
Neuvotteluissa päätettiin myös, ettei asukaspuistoja lakkauteta, vaan niiden toimintamuotoja kehitetään ja muutetaan kustannussäästöjä synnyttäen. Nuorisopalvelun resursseja ohjataan ennaltaehkäisevään nuorisotyöhön ja nuorisorikollisuuden hoitoon kriittisillä alueilla.
Neuvottelutuloksen myötä on tehty myös pieniä määrärahalisäyksiä muun muassa kulttuurin avustuksiin ja nuorison harrastustoimintaan. Koulut voivat edelleen käyttää HSL:n joukkoliikennettä ilman lisäkustannuksia koulujen budjeteista.
”Kasvun ja oppimisen toimialan määrärahoihin tehty lisäys on merkittävä ja mahdollistaa laadukkaan opetuksen ja varhaiskasvatuksen jatkossakin. Ensi vuonna asioita tehdään myös fiksummin: valinnaisten kurssien ja pienempien kielikurssien osalta vahvistetaan koulujen välistä yhteistyötä kurssien suunnittelussa ja toteutuksessa, jotta opiskelijat voivat suorittaa helposti kursseja myös muissa lukioissa. Samalla lisätään lukiokurssien hybridiopetusta, jotta laaja kurssitarjonta voidaan turvata jatkossakin. Lapsiin ja nuoriin panostamalla panostamme suoraan koko Espoon tulevaisuuteen.”, kiteyttää valtuustoryhmän toinen varapuheenjohtaja Joel Vanhanen.
Lopuksi, neuvottelutuloksen mukaisesti valtuusto sisällyttää Kaupunkiympäristön toimialan painopisteisiin Pohjois-Espoon POKE-alueen pientalokaavojen nopean edistämisen sekä kaavoituksen tarvitseman palvelu- ja infratarpeen suunnittelun.
Nämä muutokset osoittavat Espoon kaupungin sitoutumisen lasten ja nuorten opetuksen ja koulutuksen laadun varmistamiseen ja ongelmien ratkaisuun. Se haastaa toimialaa ja lautakuntia uudistuksiin, joilla on merkittävä vaikutus tulevaisuuden turvaamisessa.
Lisätietoja antavat:
Markku Markkula
Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja
Mervi Katainen
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja