

Valtuustossa 21.1. paljon puhetta, yksi tärkeä päätös: JÄRVI ESPOON KESKUKSEN KESKELLE
Valtuuston hyväksymän strategian mukaisesti kehitämme kaupunkiamme verkostokaupunkina. Yksi merkittävä askel kestävän kehityksen täytäntöönpanossa otettiin valtuustossa, kun Kirkkojärven asemakaavamuutos hyväksyttiin – vieläpä yksimielisesti. Kuten puheessani korostin, kyse on alueen (siis Tuomiokirkon ja nykyisen hallinnollisen keskuksemme) vuosisataisen historian kunnioittamisesta ja hyväksikäytöstä kehittäessämme modernia kaupunkikeskusta. Euroopassa ja globaalistikin on kaupunkien keskustarakenteiden sisällä kymmeniä ja jopa satoja kooltaan suuria…

Valtuustossa osa ei halua varmistaa kotoutumista Suomeen – Valtuusto 19.8.2019
19.8. valtuuston kokouksen aluksi pidettiin hiljainen hetki kesällä menehtyneiden pitkäaikaisten valtuutettujen Claes Anderssonin ja Aaro Peuraniemen muistolle. Peuraniemen muistan rohkaisevana ja myönteisenä hahmona jo 20 vuoden takaa, kun hän toimi vanhusneuvoston ja minä nuorisovaltuuston puheenjohtajana. Anderssonin vaatimatonta ja pohdiskelevaa tyyliä olen myös oppinut arvostamaan eri yhteyksissä. Asioista kärkeen käsiteltiin toimenpideohjelma lapsiperheköyhyyden vähentämiseksi. Minun kokoomuslaisuuteni rakentuu…

Valtuustoviesti 1: Terveisiä valtuustosta!
Kokoomuksen valtuustoviesti Espoosta! 💙 Ryhmämme 1. varapuheenjohtaja Mervi Katainen aloitti tänään Espoon Kokoomuksen valtuustoviestisarjan! Hän haastattelee uunituoretta kaupunginhallituksen puheenjohtajaa Henrik Vuornosta tulevan kauden haasteista, ja myös positiivisista odotuksista. 🌳🚎 Mervi kertoo videolla Espoon Kokoomuksen muista luottamuspaikoista, joita voit selata täältä: https://www.espoonkokoomus.fi/luottamustehtaviin-esitettavat-kaudelle-2021-2025/ Katso video alta👇

Valtuustoviesti 2: Keran asemakaavamuutos
Kera kehittyy kovaa vauhtia! Kera tulee olemaan kestävän kehityksen, kiertotalouden ja digitalisaation edelläkävijäalue sekä kansallinen ja kansainvälinen referenssialue. 🦾 Valtuutettumme ja kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsenet Julia Lindholm ja Emma-Stina Vehmanen kuvailevat Keran alueen nykyhetkeä ja heidän omia odotuksiaan tämän mielenkiintoisen espoolaisen kaupunginosan tulevaisuudesta. 💡 Lisätietoa 13.9.2021 valtuuston pöytäkirjasta. Pienpanimot ja urheilupaikat kunniaan! 🍻⚽️
Valtuustoviesti 6: Tapahtumien Espoo
Valtuutettu ja Tapahtumien Yhteisöllinen Espoo -kehitysohjelman puheenjohtaja Joel Vanhanen kuvailee uusimmalla valtuustovideollamme ohjelman tavoitteita ja valaisee Espoon 50-vuotisjuhlavuoden tapahtumia. Katso lisää videolta! 💙
Valtuustoviesti 7: Espoon hyvinvointikertomus ja ikäryhmien hyvinvointisuunnitelmat
Valtuutettu Ira Hietanen-Tanskanen kertoo hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen painopisteistä kuluvalla valtuustokaudella Espoossa.💙

Valtuutettu Simon Elo Kokoomuksen valtuustoryhmään
Valtuutettu VTK Simon elo siirtyy Kokoomuksen valtuustoryhmään. Elo toimii kaupunginhallituksen jäsenenä ja on ollut valtuutettu vuodesta 2012. Elo, 33, on toiminut vuosina 2015-2019 kansanedustajana toimien muun muassa Suuren valiokunnan 1. varapuheenjohtajana. Elo on tolkun oikeistokonservatiivi, joka kannattaa liberaalia demokratiaa. ”Kiitän kokoomuksen valtuustoryhmää luottamuksesta. Jatkan työtä espoolaisten hyväksi kaikkien Espoon alueiden omaleimaisuutta kunnioittaen”, sanoo Elo. Lisätiedot:…

Varavaltuutettu Arja Ryynänen Kokoomuksen valtuustoryhmään
Varavaltuutettu ja sosiaalityöntekijä YTM Arja Ryynänen siirtyy Kokoomuksen valtuustoryhmään. Ryynänen toimii sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenenä ja on ollut Keskustan 3. varavaltuutettu. ”Olen saanut kipinän poliittiseen vaikuttamistyöhön sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijatyöstä. Taustani on yrittäjäperheessä ja arvoissa, jossa perhe, koulutus, työ ja yrittäminen ovat tärkeitä asioita yksilön ja koko yhteiskunnan hyvinvoinnille. Haluan toimia Espoon etu edellä ja…

Varhaiskasvatuksen tavoitteet ja lapsen etu eivät toteudu ilman riittäviä resursseja
Laadukas varhaiskasvatus on paitsi lapsen oikeus, myös ehdoton edellytys vanhempien työssä käymiselle ja toimivalle lapsiperhearjelle. Espoossa on jo useamman vuoden jatkunut tilanne, jossa päiväkodit pyytävät vanhempia pitämään lapset kotona tai hakemaan lapsia päiväkodista aikaisemmin. Tilanne on kuluvan syksyn aikana ollut erityisen hankala ja toistuva, ja on sanomattakin selvää, että osalle vanhemmista tämä tarkoittaa sitä, että työt…

Varhaiskasvatus on lapsiperheiden arjen tärkein palvelu
Tänään vietetään valtakunnallista varhaiskasvatuspäivää. Päivän teemana tänä vuonna on ”Maailman tärkein työ – pienten lasten opettajuus”. Varhaiskasvatuksen merkitys ja hyöty niin lapsille, perheille kuin yhteiskunnalle on kiistaton. Se tukee lapsen kehitystä ja oppimista sekä kaventaa hyvinvointieroja. Varhaiskasvatus muodostaa perustan, johon myöhempi koulupolku rakentuu. Varhaiskasvatukseen panostaminen onkin tehokas tapa edistää hyvinvointia ja ehkäistä syrjäytymistä, ja sen…
Vuoden 2016 ensimmäisen valtuuston kuulumisia
Espoon valtuusto valitsi naistrion puheenjohtajistoksi loppukaudeksi. Valtuustoa johtaa valtuustokauden loppuun Maria Guzenina (SDP), ensimmäisenä varapuheenjohtajana toimii Sirpa Hertell (Vihr.) ja toisena varapuheenjohtajana Marika Niemi (KOK). Illan kokouksen huomion vei odotetusti lausunnon antaminen hallituksen linjauksista itsehallintoaluejaon perusteiksi ja SOTE-uudistuksen askelmerkeiksi. Kaupunginhallituksen pj. Torkki (KOK) sai salin täydeltä kiitosta hyvin vedetystä valmisteluprosessista. Uudenmaan alueelle tarvitaan…
Vuoden 2018 talousarvio on sivistysbudjetti. Kokoomuksen ryhmäpuheenvuoro valtuuston kokouksessa 7.12.2017
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut Tämä on uuden valtuuston ensimmäinen kädenjälki. Se on ensimmäinen osa työtä, jolla Espoo-tarinan tärkeitä tavoitteita viedään eteenpäin. Talouden myönteinen käänne näkyy vihdoin myös Espoossa. Ensimmäistä kertaa vuosiin, verotulomme ovat lähteneet kunnolla kasvuun. On tärkeää, että pidämme kasvun edellytyksistä huolta. Ilman kasvua olemme nahistumisen tiellä, joka ei ole mieluisaa julkiselle, eikä yksityiselle…

Yhdenvertaisuus on myös turvallisuusasia
Suomessa tulee olla selkeä linja: rasismia emme hyväksy, ihmisarvon loukkaamattomuus ja yhdenvertaisuus on perusarvojamme, ja ääriliikkeille ei pidä antaa tilaa. Tämän pitää näkyä sanoissa ja teoissa – niin politiikan linjauksissa kuin meidän jokaisen arkipäivässä. Ihmisarvo on aina yhdenvertainen. Puhumme nyt perusarvoista. Se ei ole hallituksen asia tai opposition asia vaan koko yhteiskuntamme asia. Nyt käytävä…
Sisällön loppu
Sisällön loppu