Kokoomuksen vaalivalvojaiset ravintola Maxinessa

Kokoomuksen vaalivalvojaiset ravintola Maxinessa

Kokoomuksen vaalivalvojaiset pidetään sunnuntaina 19.4. klo 19.00 alkaen ravintola Maxinessa Kampin keskuksessa (Urho Kekkosen katu 1A, 6 krs.). Sisäänkäynti vaalivalvojaisiin tapahtuu Urho Kekkosen kadun ja Annankadun kulmasta. Ovet avataan klo 19.00 ja tilaisuus päättyy noin klo 01.00. Puheenjohtaja Alexander Stubb on mukana vaalivalvojaisissa ottamassa ennakkoääniä vastaan yhdessä puoluesihteeri Minna Arven kanssa. Puheenjohtaja siirtyy heti klo…

Kokoomuksen valtuustoryhmän ryhmäpuheenvuoro 23.5.2011

Espoon kaupunginvaltuuston kokous 23.5.2011 Tarkastuslautakunnan arviointikertomus v. 2010 Espoon kaupungin toiminnasta + talouden kokonaistilanne toukokuussa 2011 ”Espoon kaupungin toimintojen kehittämisen on lähdettävä kuntalaisista ja taloudesta” Arvoisa puheenjohtaja, Suomen kunnat valmistautuvat parhaillaan vuoden 2012 talousarvion laadintaan. Pitkin talvea on keskusteltu kireästä valtiontalouden tilasta samoin kuin kuntienkin edellytyksistä pitää yllä nykyisenkaltaista palvelutasoa.  Kuntien on syytä terästää otettaan…

Kokoomuksen Vuornos: SDP ja Vihreät ovat paljon vartijoina hallitusneuvotteluissa

Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Henrik Vuornos muistuttaa, että kaupunkipolitiikkaa ei saa unohtaa hallitusneuvotteluissa. Vuornoksen mukaan kaupunkien kestävän kasvun turvaaminen on nyt erityisesti SDP:n ja Vihreiden vastuulla.  ”Seuraavan hallituksen on panostettava kaupunkien kestävään kasvuun. Kun kaupungit kasvavat, on investoitava kouluihin, päiväkoteihin, teihin ja joukkoliikenteeseen. Valtionosuuksien tasausjärjestelmä ei nykyisessä muodossaan yksinkertaisesti tunnista kaupunkien kasvun tarpeita”, sanoo Vuornos. Suurimpana…

Kokoomus EU-vaalien suurin puolue

Eurovaaleissa äänesti 40,9 prosenttia suomalaisista äänioikeutetuista. Se on 0,6 prosenttiyksikköä enemmän kuin vuonna 2009. Vilkkaimmin äänestettiin Kauniaisissa. Äänensä antoi 97.890 espoolaista eli 53,2%. Kokoomusta näistä äänesti 38.877 eli 39,5 eli 0,7% enemmän kuin 2009 vaaleissa. Hieno tulos, suuret kiitokset luottamuksesta ja paljon onnea Alex, Sirpa ja Henna! Kaikkien uusien edustajien esittelyt TÄSTÄ Helsingin Sanomien tulospalvelu…

Kokoomus julkisti eurovaaliohjelmansa “Uskomme Eurooppaan”

Kokoomus julkisti eurovaaliohjelmansa “Uskomme Eurooppaan”

Kokoomus julkisti eurovaaliohjelmansa ”Uskomme Eurooppaan” torstaina Helsingissä. Ohjelman otsikko kuvaa kokoomuksen myönteistä ja rakentavaa Eurooppa-politiikan linjaa. Kokoomuksen mielestä Suomen on oltava aktiivinen ja yhteistyökykyinen EU:n jäsenmaa. Suomen ja suomalaisten etujen mukaista on tukea politiikkaa, joka vahvistaa EU:n yhtenäisyyttä ja toimintakykyä. Merkittävää eurooppalaista lisäarvoa on saavutettavissa muun muassa talouden, turvallisuuden ja tutkimuksen saralla tehtävässä yhteistyössä. Suomi…

Kokoomus jättää Espoossa täyden kuntavaalilistan

Kokoomus jättää Espoossa täyden kuntavaalilistan

Espoon Kokoomuksen hallituksen ylimääräisessä kokouksessa ma 27.2. täytettiin avoinna olevat paikat 112 ehdokkaan listalle. Kokoomus jättää siten täyden, sadankahdentoista erinomaisen ehdokkaan listan kevään kuntavaaleihin. 27.2.2017 nimetyt ehdokkaat: 1 Holst Jan 2 Kalima Taryne 3 Riihimäki Pekka 4 Roos Mia 5 Vilén Peppi 6 Yar Aria   Kaikki ehdokkaat  

Kokoomus laittaa koulut kuntoon talouden tasapainossa pitäen – Valtuustoinfo 10.9.2018

Kaupunginvaltuuston kokouskeskustelussa oli talous pääpainossa.Kokouksessa päätettiin veroprosentista, vuoden 2019 talousarviosta sekä 2020-2021 taloussuunnitelman kehyksestä. Kokoomus onnistui torjumaan muiden puolueiden vaatimukset veroprosentin nostamisesta äänin 65 (puolesta) – 9 (vastaan) – 1 (tyhjä). Samaan aikaan koulujen ja päiväkotien korjaamisia kuitenkin aiennetaan ja lisätään. Vaikea yhtälö hoidetaan lainarahalla, mutta lainakanta on kuitenkin kääntymässä muutaman vuoden päästä laskuun. Erikseen…

Kokoomus on tyytyväinen Espoon budjettineuvottelujen lopputulokseen

Kokoomus on tyytyväinen Espoon budjettineuvottelujen lopputulokseen Kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Henrik Vuornos on tyytyväinen Espoon budjettineuvottelujen lopputulokseen. Budjetissa panostetaan koulutukseen, ennaltaehkäiseviin palveluihin sekä koulu- ja päiväkotirakentamiseen. ”Ensi vuoden talousarvio osoittaa hyvin päättäjien poliittista tahtotilaa. Koulutukseen panostetaan niin, että kaupungin kasvu huomioidaan opetuksen resursseissa. Lukiokoulutuksen resurssit saatiin turvattua lähes täysimääräisesti. Tokaluokkalaiset pääsevät jatkossakin iltapäivähoitoon. Tämä budjettisopu pitää…

Kokoomus suurin puolue Espoossa

Vaalit on käyty ja Kokoomus säilytti selvästi suurimman puolueen aseman Espossa. Suuret kiitokset äänestäjillemme ja lämpimät onnittelut valituille valtuutetuille. Myös ne, joita ei tällä kertaa valittu, tekivät yhdessä kampanjatiimiensä ja kokoomusaktiivien kanssa suuren työn, ja osa ehdolla olleista jatkaa työtään Espoon hyväksi erilaisissa luottamustehtävissä. Äänestysprosentti oli Espossa 60,1%, josta Kokoomuksen kannataus oli 33,7%. Koko maassa…

Kokoomus tukee Sauli Niinistöä presidentiksi

Kokoomuksen puoluevaltuusto kokoontui lauantaina 28.10.2017 ja päätti, että Kokoomus on Sauli Niinistön takana tulevissa presidentinvaaleissa. Niinistö on vaaleissa ehdolla valitsijayhdistyksen kautta. Arvoisa puoluevaltuusto: Esitän, että asetumme kansanliikkeen ehdokkaan, tasavallan presidentti Sauli Niinistön uudelleenvalinnan tueksi. Petteri Orpo 28.10.2017 Tervetuloa mukaan Espoon tiimiimme! Kampanja käynnistyy  ja huipentuu kohti joulua ja tammikuuta mentäessä. Espoossa kampanjaa ja tapahtumia koordinoi…

Kokoomus: Työ on paras tapa kotoutua

Kokoomus julkaisi tänään listauksen noin 30 toimenpiteestä, joilla turvapaikan saavien kotoutumista tulisi edistää. Kokoomus ehdottaa mm. nopeasti alkavaa kielikoulutusta, johon tulijalla on velvollisuus osallistua, uutta koulutussopimusmallia, työmarkkinoiden joustoja, palkatonta työkokeilua, työhön kannustavaa tukijärjestelmää sekä lisää vuokra-asuntorakentamista eri kokoisiin kuntiin. – Turvapaikan saaneiden kotoutuminen on pitkä, vuosia kestävä prosessi ja julkisen sektorin panostuksia siihen tullaan tarvitsemaan…

Kokoomusedustajat Lauslahti ja Kauma: Ei selvityksiä selvitysten päälle metropolialueella

Verkkouutisissa uutisoitiin 13.9., että ”metropolialueelle puuhataan jo käynnissä olevien kuntaliitosselvitysten lisäksi myös valtion erityistä kuntajakoselvitystä.” Ministeri Virkkunen katsoi, että selvityksen piiriin tulisi ottaa ainakin Helsinki, Vantaa, Espoo, Kirkkonummi ja Sipoo. Espoo, Kauniainen, Kirkkonummi ja Vihti käynnistivät juuri muutama viikko sitten kuntarakennelain mukaisen kuntaliitosselvityksen. Päätöstä tehtäessä tiedossa oli, että mahdollisten kuntaliitosten lisäksi suunnitteilla on ollut metropoliratkaisu,…

Kokoomuskaksikko: Eläkeläisten ostovoimasta huolehtiminen on reilua

Kokoomuskaksikko: Eläkeläisten ostovoimasta huolehtiminen on reilua

Valtionvarainministeri Orpon eilisen budjettiesityksen lähtökohtana on työnteon kannustavuuden lisääminen palkansaajien verotusta keventämällä. Kaikkien palkansaajien ansiotuloveroaste laskee puoli prosenttiyksikköä ensi vuonna.  Lisäksi budjettiesitys sisältää veronkevennyksen myös eläkeläisille.  –         Arvostamme Valtiovarainministeri Orpon tahtoa kohdistaa veronalennus myös eläkeläisille.  Tämä on Kokoomukselle erittäin tärkeä tavoite.  Eläkettä saavia tulee kohdella oikeudenmukaisesti. Budjettiesitys on esimerkki tästä. Sama 0,5 prosentin verokevennys tulee…

Kokoomuslaisia onnistumisia Espoossa

Haluatko:   Turvallisen kaupungin? Kokoomus on rakentanut sen. Espoo valittiin jo neljättä kertaa Suomen turvallisimmaksi kaupungiksi 2017. Suomen parhaat koulut? Olemme mahdollistaneet ne. Espoon lukiot ovat viime vuosina vakiinnuttaneet paikkansa valtakunnallisten vertailujen kärjessä, mikä vahvistaa niiden vetovoimaa. Espoossa on Suomen parhaat koulut sekä maailman parhaat koulupalvelut ja varhaiskasvatus . Kokoomus on aina painottanut koulutuksen merkitystä,…

Kokoomusryhmä vaatii nopeita toimia homekoulujen korjaamiseksi

Espoon Kokoomuksen valtuustoryhmä LEHDISTÖTIEDOTE 14.9.2013   Espoon Kokoomuksen valtuustoryhmä on tyytymätön kaupungin toimintaan sisäilmaongelmaisten koulujen korjaamisessa. Valtuustoryhmä keskusteli kaksipäiväisessä suunnitteluseminaarissaan pitkään Viherlaakson koulun korjauksesta, jota käytettiin esimerkkinä viestinnän ja suunnitteluprosessien toimimattomuudesta sekä informaation kulun ongelmista kaupungin eri toimialojen välillä. Espoon Kokoomus vaatii vastuunjaon selkiyttämistä ja vastuun ottamista sekä korjaus- että rakennusprosesseista, väistötilojen järjestämisestä ja kriisiviestinnän…

Sisällön loppu

Sisällön loppu