Lokakuun valtuustoblogi
Valtuutettujen patoutunut puhetarve pääsi viimein purkautumaan valtuuston kokoonnuttua live-kokoukseen lokakuussa. Puhetta riitti aina kello 23 saakka. Ihan ymmärrettävää, sillä valtuustokonkareiden kertoman mukaan on edellisestä valtuuston läsnäolokokouksesta jo puolitoista vuotta.
Pääsyy sille, että kokous venyi keskiyölle, lienee kuitenkin käsittelyssä ollut Espoo-tarina. Espoo-tarinassa valtuusto asetti tärkeimmät suuntaviivat tulevalle valtuustokaudelle. Espoo-tarina on vastuullinen, eteenpäinkatsova ja avaramielinen – siis varsin kokoomuslainen.
Valtuustoryhmän varapuheenjohtaja Mervi Katainen tiivisti kokoomuslaisten ajatukset puheenvuorossaan erinomaisesti nostaessaan esille Espoo-tarinasta esiin sivistyksen. Tulevalla valtuustokaudella oppimiseen panostetaan kaikilla tasoilla, muun muassa Espoo-tunnit (eli perusopetuksen lisätunnit) jatkuvat.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Henrik Vuornos puolestaan nosti puheenvuorossaan esiin keskeisiä kaupunkikehityskohteita ja investointeja, joiden etenemistä on lähivuosina lupa odottaa. Uutta kaupunkia rakentuu Keraan, Leppävaaran keskuksen pohjoiseen osaan, Kivenlahteen ja Espoon keskukseen. Pitkään odotetut Urheilupuiston jalkapallostadion ja kaupunginteatteri toteutetaan niin ikään.
Espoo-tarina saattaa kuulostaa tekniseltä ja tylsältä paperilta, mutta käytännössä se rinnastuu valtakunnanpolitiikasta tuttuun hallitusohjelmaan. Kyse on siis tulevien vuosien suuntalinjojen hahmottelusta. Näin uutena valtuutettuna oli mukava huomata, että kokoomuksen ryhmässä valtuutettuja osallistettiin tarinan laatimiseen aktiivisesti ja monet valtuutettujen toiveista myös päätyivät osaksi lopullista Espoo-tarinaa.
Itse halusin, että kaupunki tarttuu vakavasti luontokatoon, eli muun muassa eliölajien uhanalaistumiseen. Lopputulokseen voi olla tyytyväinen, sillä Espoo asetti tavoitteen luonnon monimuotoisuuden kokonaisheikentymättömyydestä. Käytännössä tämä voisi tulevaisuudessa tarkoittaa vaikkapa sitä, että jos rakentamisen alta joudutaan jossain kaatamaan vanhaa metsää, parannetaan toisaalla metsäluonnon elinvoimaisuutta esimerkiksi lisäämällä lahopuuta. Espoo on tavoitteessaan edelläkävijä suomalaisten kaupunkien joukossa.