Valtuustokolumni 27.2. Joel Vanhanen ja Kai Mykkänen
Espoon tavoittena on olla innovatiivinen ja kestävä edelläkävijäkaupunki, joka on maailman paras paikka asumiseen, yrittämiseen ja unelmoimiseen. Tätä tavoitetta varten Espoossa on yhteensä neljä kehitysohjelmaa, joiden tehtävänä on kehittää uusia toimintatapoja ja innovaatioita yhdessä asukkaiden ja monien erilaisten kumppanien kanssa. Näiden poikkihallinnollisten kehitysohjelmien tilannetta, tuloksia ja tavoitteita käsiteltiin valtuustossa 27.2.2023 varsin positiivisissa tunnelmissa.
Espoon neljä kehitysohjelmaa ovat Elinvoimanen Espoo, Tapahtuminen yhteisöllinen Espoo, Kestävä Espoo ja Hyvinvoiva, joista kahdessa ensimmäisessä Kokoomuksella on puheenjohtajan paikka. Kehitysohjelmat ovat keskeinen alusta Espoo-tarinan, eli koko kaupungin strategian, toteuttamisessa. Samaan aikaan kehitysohjelmilla ei ole samalla tapaa lakisääteisiä tehtäviä kuin muilla ryhmillä, joten aikaa jää aidosti kehittämiseen ja uuden luomiseen.
Elinvoimainen Espoo -ohjausryhmän tavoitteena on nimensä mukaisesti edistää Espoon elinvoimaa, joka taas on kaiken muun hyvän edellytys Espoossa. Elinvoimaisuutta edistetään tekemällä Espoosta paras paikka osaajille ja yrittäjille, panostamalla työn ja tekijöiden kohtaamiseen sekä vahvistamalla kaupungin yrityksille tarjoamia palveluita. Ryhmän toiminta on ollut hyvin aktiivista ja isompia projekteja on vuoden 2022 aikana aloitettu 9 kappaletta.
Espoo, niin kuin ei Suomikaan, pärjää ilman ulkomaalaisia osaajia. Espooseen halutaan houkutella kansainvälisiä huippuosaajia tekemään töitä ja toteuttamaan unelmiaan. Elinvoimainen Espoo yhdessä Tapahtumien yhteisöllinen Espoo -ohjausryhmän kanssa perusti uudenlaisen kohtaamis- ja tapahtumapaikan, jolla vahvistetaan elinvoimaa, yhteisöllisyyttä ja kansainvälisten osaajien sopeutumista Espooseen.
Työ luo elinvoimaa ja vaurautta Espooseen. Sen vuoksi ryhmä pyrkii vahvistamaan osaajien ja työn kohtaamista esimerkiksi tuomalla työllisyyspalveluita yhden luukun alle, vauhdittamaan Espoon innovaatiokehitystä ja ohjaamaan uusia yrityksiä innovaatiokeskittymiin. Työllistymisen esteitä pitää purkaa ja erityisen haastavaa se on nykyään nuorten ja kansainvälisten tekijöiden kohdalla. Toisaalta ohjausryhmän konkreettisella tekemisellä on saatu näitä haasteita jo hyvin taklattua, mutta tekemistä riittää edelleen.
Elinvoimainen Espoo -ohjausryhmän tehtävänä on myös kehittää ja edistää vuonna 2024 voimaan astuvaa ja työ- ja elinkeinopalveluiden siirtoa valtiolta kunnille maan hallituksen päätösten mukaisesti. Uudistuksen tavoitteena on tuoda palveluita lähemmäs asiakkaita, mutta tavoitteen saavuttamiseksi on vielä paljon työtä tehtävänä.
Tapahtumien yhteisöllinen Espoo pyrkii kunnianhimoisesti rakentamaan Espoosta aitoa ja elinvoimaista tapahtumakaupunkia, eli tavoitteet ovat osin samanlaisia Elinvoimainen Espoo -kehitysohjelman kanssa. Se on oikeastaan vain hyvä asia, sillä tällöin yhteistyö myös eri ryhmien välillä on aktiivista, mikä puolestaan johtaa yleensä parempiin tuloksiin.
Etenkin koronan jälkeisessä ajassa ryhmän tavoitteet ovat koko kaupungin kehityksen kannalta hyvin tärkeitä. Pandemiasta pahasti kärsineitä tapahtuma-, urheilu- ja kulttuurialoja sekä samalla työllisyyttä pyritään vahvistamaan ryhmän tekemisen kautta. Samaan aikaan usein ehkä unohtuu se, kuinka merkityksellinen tapahtuma-ala aidosti on kaupungin elinvoimalle ja sitä kautta taloudelle sekä ihmisten hyvinvoinnille.
Vuoden 2022 ryhmä käynnisti monia kehitysprojekteja ja samaan aikaan tuki useampaa uudenlaista tapahtumaa yhteensä noin 100 000 eurolla samalla vahvistaen alan työllisyyttä. Ryhmä oli mukana mahdollistamassa mm. isoa Espoo 50 vuotta kaupunkina -juhlavuotta, Espoon Viinijuhlia sekä useita pieniä tapahtumia aina valotaidetapahtumasta vapputapahtumaan. Espooseen halutaan tulevaisuudessakin paljon sekä isoja suurtapahtumia että pieniä asukaslähtöisiä tapahtumia.
Ryhmän tavoitteena on myös keventää tapahtumien järjestämiseen liittyvää byrokratiaa, jotta tapahtumien järjestäminen olisi mahdollisimman helppoa. Samaan aikaan vahvistetaan myös tapahtumien markkinointia sekä tavoittavuutta koko kaupungissa. Espooseen tarvitaan enemmän iloa ja hauskuutta!
Kestävä Espoo -ohjausryhmä puolestaan edistää Espoon tavoitetta olla YK:n kestävän kehityksen edelläkävijä sekä hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Espoo on jo kertaalleen valittu Euroopan kestävimmäksi kaupungiksi, jonka myötä tavoitetasoa on nostettu ennestään. Tavoitteiden saavuttamiseksi kaupunki kehittää itse sekä yhdessä yritysten ja muiden kumppaneiden kanssa ratkaisuja, jotka toimivat esimerkkeinä tulevaisuuden hiilineutraalista ja hyvästä kaupunkielämästä.
Espoo on paikka, jossa panostetaan maailmanluokan innovaatioihin. Tästä syystä kestävän kehityksen työssäkin halutaan olla kokoa isompia ja kehittää sellaisia uusia ratkaisuja, joista voisi jonain päivänä olla hyötyä laajemmin ympäri maailmaa. Tämän vuoksi hiilijalanjäljen pienentämisen lisäksi on syytä kiinnittää erityistä huomiota hiilikädenjälkeen, joka kuvaa siis puolestaan positiivista ilmastovaikutusta.
Hyvinvoiva Espoo -kehitysohjelma keskittyy puolestaan espoolaisten osallisuuden, yhdenvertaisuuden ja yhteisöllisyyden edistämiseen sekä mielen hyvinvoinnin vahvistamiseen. Lisäksi ryhmän toiminnan keskiössä on käynnistynyt hyvinvointialueiden toiminta ja Espoon rooli kuntalaisten hyvinvoinnin edistäjänä tulevaisuudessa. Hyvinvoinnin merkitys korostuu etenkin keskimääräistä synkempien koronavuosien jälkeen.
Kehitysohjelmien tavoitteet ovat hyvin kunnianhimoisia, kuten kuuluu ollakin. Ryhmien tavoitteet koskevat oikeastaan tavalla tai toisella kaikkea kaupungin toimintaa, mikä tekee toiminnasta mielenkiintoista ja aidosti vaikuttavaa. Rohkea ja määrätietoinen kehitysohjelmien työ on tulevaisuudessakin keskeinen tekijä Espoon menestykselle. Yhdessä tekemällä ja uutta kokeilemalla Espoo pärjää ja kulkee muita edellä. Ei riitä, että katsomme vain tätä hetkeä, vaan katse tulee suunnata myös kauas tulevaan, kuten kehitysohjelmissa tehdään.