Valtuustokolumni: Veera Ruoho

Espoossa asumisen ja maankäytön periaatteita tarkastellaan aina valtuustokausittain, valtuustokauden alussa. Tällä valtuustokaudella pääsimme päättämään Espoon asumisen ja maankäytön periaatteista tänään 12.6.2023 valtuustokauden puolessa välissä. Olin tehnyt syyskuussa 2021 valtuustoaloitteen maankäyttömaksusopimuskorvausten määräytymisperusteiden muuttamiseksi, jonka viivästymisestä selitettiin, että aloite käsitellään asunto ja maapolittiisen ohjelman yhteydessä.
Tiedolla johtamisen periaatteena, johon Espoon strategiassakin viitataan tietojohtoisen päätöksenteon kehittämisestä, hyödynsin tuolloin 2021 uuni tuoretta aalto Yliopiston Insinööritieteiden korkeakoulun Riina Rantosen tutkimusta ”Maankäyttömaksujen määräytymisen perusteiden vertailu Suomen suurimmissa kaupungeissa”. Alkusysäys tuli Ruukinrannasta, kun paikallinen espoolainen kertoi epäoikeudenmukaisuuksista maankäyttösopimusmaksuihin liittyen. Saman viestin saimme kaikki. Tämän lisäksi varsinkin aloitteen julkitulon jälkeen hyvin moni espoolainen on jakanut arvokasta kokemusperäistä tietoa ongelmakohdista ja kohtuuttomuuksista, joita aloitteella pyrimme myös muuttamaan – Maapolitiikkaamme oikeudenmukaisemmaksi ja yhdenvertaisemmaksi verrokkikuntiimme Helsinkiin ja Vantaaseen nähden. Jostain syystä valtuustoaloitettani ei tänään kuitenkaan käsitelty, mutta aloitteen päämäärä kuitenkin jo konkretisoitui. Olikin suuri ilo, kun valtuustoryhmät pääsivät isossa asunto ja maakäytön periaatteissa myös tämän maankäyttömaksujen perusteissa valtuustoaloitteen hengen mukaisesti nostamaan sopimuskynnystä 250 000 eurosta 450 000 euroon. Vielä kerran kiitokset erityisesti aktiivisille espoolaisille, ääntänne on kuunneltu! Kiitos myös kaikille valtuustokollegoille, jotka ymmärsivät, että muutoksella saamme kaavoja nopeammin liikkeelle, ihmisille koteja, Espoolle hyviä veronmaksajia -talouteen positiivista, rakentavaa, dynamiikkaa.